|
|
Tiistai, 30.7.2002 Sokkotreffipäivä tänään. Mielettömän hieno helteinen päivä, varjossa liki 30 astetta lämmintä. Menin kaupungille jo joskus kolmen maissa, tapasin hänet viimein muutaman tunnin sooloilun päätteeksi Päiväkodin edessä. Kello oli paria minuuttia vaille kuusi ja paikanvalintamme oli sinänsä mielenkiintoinen, että paari sattui aukeamaan vasta kuudelta. Päätimme samantien lähteä kaupan kautta jokirantaan.
Aika kului nopeasti jutellen niitä näitä, aina välillä päivitellen mielettömän kuumaa ilmaa. En muista koska viimeksi olisin jutellut niin monista asioista ja niin perusteellisesti kuin tänään, nautin joka hetkestä. Matkamme vei erinäisten kiemuroiden kautta lopulta yllättäen cosmicin sohvalle, jossa sitten viihdyimme myöhäiseen iltaan asti. Kello oli vähän yli kymmenen kun tiemme lopulta erkanivat. Melko täydellinen ilta. Koko loppuillan ja yön olen yrittänyt miettiä ajatuksiani halki ja jäsennellä pääni sisään vain yhden oleellisen asian tulevien päivien varalle; linnunradan laidoillakin tunnettu viisaus - Älä hätäile.
Maanantai, 29.7.2002 Kiireilypäivä eilisen kiireettömän löhöilypäivän jälkeen. Yritin hoitaa koulupaperit perille, mutta olin opintotoimiston ovella tietysti kaksi minuuttia sen sulkemisen jälkeen. Paperit menee nyt siis AMK:lle, yliopistolle menen juosten mikäli oikaisupyynnön tuloksena saan yhdenkin lisäpisteen. Piti itseasiassa soittaa tuonne varasijapaikoista, mutten muistanut. Oltiin kaiffareiden kanssa samppiksella pulikoimassa ja palvomassa aurinkoa. Taisi olla eka kerta ku olen sielläkään uimassa käynyt. Vesi oli lämmintä ja kauniita ihmisiä oli mielettömän paljon. Varsin mukavaa, vaikka taisin saada auringossa jököttämisestä lievän auringonpistoksen kun päätä särkee vieläkin. Sieltä eksyin muutaman mutkan kautta Ocan, Delin ja MccJ:n kanssa pussikaljailemaan (oikeastaan vain tarkkailijan rooliin) ja myöhemmin Maxin kyydillä kotiin. Näin vilaukselta myös Ainon ja Swanin, joka sinänsä oli jo melkoinen suoritus - bongasin irkkaajia IRL =) Meitsillä on huomenna sokkotreffit. Pitkästä aikaa taas uusi ihminen elämään. Tai no... juhannuksesta lasken olevan pitkä aika. Ja se elämään tuleminen onkin sitten asia erikseen, nehän nyt ovat vain treffit. Jännittää oikeastaan ainoastaan se, miten kemiikka ja fysiikka sitten sopiikaan yhteen... Olen pohdiskellut paljon sitä, missä vaiheessa olisi viimeistään syytä paljastaa karmiva totuus julkisesta verkkoelämästä. Päätin tehdä sen siinä vaiheessa kun aion sanoa tästä jotain täällä. Verkossa siis. En osaa itse suhtautua tällaisiin enää millään tavalla erikoisena asiana, mutta ymmärrän että kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Olisi joskus silti mukava tutustua (muulla tavalla kuin itse sivuston kautta) ihmiseen, jonka mielestä verkottuminen (tällaisessa varsin epämäräisessä mielessä) olisi enemmän positiivinen kuin ”onks ihan pakko” -asia. Tämä varmastikin mulle itselleni on sellainen asia, joka toisen vain pitää ymmärtää ymmärtääkseen minua. En oleta kaikkien ymmärtävän, enkä ihmettele niitä jotka eivät ymmärrä.
Wiion laki viestinnän epäonnistumisesta on aina ärsyttänyt minua suuresti lähinnä siksi, että se on totta.
Lauantai, 27.7.2002
Kimmon ja Tiian häissä tänään. Muuten meni kaikki oikein hyvin ja hienosti, mutta jollain käsittämättömän villemäisellä tavalla onnistuin sotkemaan paikan mielessäni toiseksi ja olin hyvissä ajoin valmiina kirkkokuviin - väärässä kirkossa. Onneksi puhelin reistaili ja kaikki muukin meni pieleen, enkä ehtinyt oikeaan kirkkoon enää ajoissa. Pahus =( Oli siellä onneksi muitakin ollut kuvaamassa, mutta mielettömän nolo juttu silti. en vieläkään käsitä miten onnistuin tuossa, en yksinkertaisesti käsitä. No... se oli vain lyhyt (ja se tärkein) osa touhusta, itse juhlapaikalla olikin sitten mielettömän hienoa. Tosi tylsäähän siellä oli kun en juuri ketään tuntenut, mutta aika meni kuitenkin nopeasti ja filmiä paloi. Minua vain pari vuotta vanhempi pikkuserkkuni on nyt siis onnellisesti naimisissa, toivon hääparille paljon rakkautta ja onnea poluilleen. Olin kohtuullisen järkyttynyt alkupäivän mokastani koko illan enkä oikeastaan ehtinyt ollenkaan ajattelemaan koko hääasiaa vielä. Onhan se aikamoinen juttu mennä naimisiin, yksi minunkin ikuisista haaveista. Olen kai pohjimmiltani niin epävarma kaikesta, että haluaisin jonkinlaisen fyysisen todisteen toisen tunteista. Tiedän, ettei sormus sormessa välttämättä todista yhtään mitään, mutta ainakin minulle sellaisen kantaminen merkitsee paljon. Se tuntuu siltä kuin kantaisi toisen rakkautta jatkuvasti mukanaan sellaisessa muodossa, jota voi koskettaa kun tulee ikävä. Mulle tulee hyvin usein ikävä. Lähdin bileistä puoli kahdeltatoista, ajoin liian lujan koti-ikävän siivittämänä liian lujaa kotiin, vaihdoin tosipikaisesti vaatteet ja menin dynamoon. Siellä oli tosi hyvä meininki ja mukavaa porukkaa, mutta lähdin reilun tunnin jälkeen takaisin kotiin - luovutusvoitto vielä nyt kun oli mielettömän hyvä fiilis :) Ainiin. Piipahdin perjantaina keskiajalla. Oli aika hienoa.
Torstai, 25.7.2002 Antibiootit toimii, toimin jo käytännössä ihan normaaliteholla. Brilliant. Jännittävää sähköposteilua. Jotenkin se lähti taas ihan tyhjästä liikkeelle ja olen nyt viimeisen parin päivän aikana elvytellyt sähköpostiliikennettäni parin uuden kaukotuttavan sekä muutaman potentiaalisen sokkotreffiehdokkaan kanssa. Tuntuu ihan keväiseltä innostukselta kun aurinkokin taas paistaa ja kaikkea. Outoa myöntää, mutta taidan olla hieman kyynistynyt tämän kaiken menneen myötä, toivottavasti seuraavaksi tapaamani nainen todistaisi hätäilyn olevan turhaa - en halua vanhentua vielä. Sulovileeni iski taas. Wanha rakas sohva lahdattiin kaatopaikalle. Sain tilalle kaksi uutta (vanhaa), eivätkä ne ole yhteensäkään yhtä hyviä kuin se vanha. ”-Miks sä sit ne uudet halusit”, Seppo kysyi. Nokun... Nokun... Halvalla sain =) Toivottavasti sopeudun, kai noihinkin tottuu. Ikävöin taigatyttöstä. Nyt vasta sain tuonkin ajatuksen ulos päästäni, olen ajatellut häntä vaikka kuinka paljon.
Keskiviikko, 24.7.2002 Hyvin, hyvin, hyvin paljon parempi päivä kuin eilen. Joko nuo lääkkeet ovat plaseboa tai ne toimivat erittäin nopeasti. Otin eilisyönä ensimmäisen tabletin, yö oli siitä ja kahdesta 400mg buranasta huolimatta aika hirveä. Aamulla olo oli huomattavasti parempi ja illalla söin kunnolla ensimmäistä kertaa pariin päivään. Olo oli taivaallinen. Tuntuu hassulta verrata nykyistä itseäni parin vuoden takaiseen. Ihan kuin eri maailmasta nämä ihmiset. En ole koskaan elämässäni rakastanut ketään niin täydellisesti kuin sitä naista, keneenkään en ole saanut yhtä perusteellisesti tutustua. Rakennan vieläkin omakuvani lähes kokonaan tuon ikivanhan minäni päälle enkä lakkaa hämmästelemästä ihmisiä, jotka tulkitsevat minua sen tästä hetkestä heijastuvan minän mukaan. En tosiaankaan enää ole kihloissa, en ole varattu, en ole tylsä ja tavallinen poikaystävä. Hitto. Musta on tullut ihan käsittämätön hulttio verrattuna siihen mitä joskus olin. Ehkä hivenen positiivisella tavalla, mutta kuitenkin. Nautin siitä mitä ennen pelkäsin, nykyään tytöt ei tunnu niin pelottavilta enää ja kaupunkikin on enemmän koti kuin mikään muu. Musta on tullut sinkkuelämään tottunut ikiflirttaaja, ihastuminen ja uuteen ihmiseen tutustuminen on paljon tavanomaisempaa kuin tutusta ihmisestä uutta oppiminen. Seksi on pelkkää himojen vallassa tuotettua suoritusta, rakastelu on käsite jota vastaavaa tuntemusta ei oikeastaan enää edes muista. Todella vääränlaisille urille on minunkin elämäni ajelehtinut. En minä tällaista halunnut.
Erittäin epämiellyttävä päivä tänään monista positiivisista jutuista huolimatta. Heräsin tuskissani joskus päivällä kun en saanut kunnolla hengitettyä enää makuullani. Nielemisrefleksi ei suostu toimimaan kun sattuu liikaa, joten suu kerääntyy täyteen kuolaa ja kun kurkunpää tuntuu vielä turvonneen ikävänlaisesti, hengitys tuntuu mielettömän raskaalta. Mitkään eilen ostamistani särkylääkkeistä ei auttaneet, päätin syödä niitä tänään oikein urakalla. En onneksi ehtinyt kun koko päivä meni pääterveysaseman päivystyksessä notkuen.
En tietenkään ehtinyt syömäänkään mitään koko päivänä, joten sain jotenkin uskoteltua itselleni heseruuan olevan paras ja kurkkuystävällisin vaihtoehto. Uskomatonta, miten sitä pystyisi myymään itselleen vaikka minkälaisia typeriä ajatuksia. En saanut makuelämyksistä kovinkaan suurta nautintoa nieleskellessäni hampurilaisen kanssa omia kyyneleitäni. Muistan kerran elämässäni nielemisen sattuneen yhtä paljon, silloin lopulta kieltäydyin syömästä mitään. Mussutin kuitenkin aterian viimeistä ranskalaista myöden, pakkohan sitä jotain on syödä. Saan nieluviljelyn tulokset vasta huomenna, mutta ostin lääkkeet kuitenkin jo nyt. En halua edes ajatella tämän olevan jotain, mihin penisiliini ei purisi. Tulehduksen luonne on varsin ovela tavalliseen flunssakurkkukipuun verrattuna; huomasin tänään, että vaikka puhe onkin vähän örinäistä, voin kuitenkin laulaa melkein normaalisti. Samaten nenän niistäminen ja yskä puuttuu, tämä on siis monilta osin perinteistä flunssaa mukavampi sairastettava. Toisaalta flunssaisena on mukava juoda lämmintä mehua, nyt vituttaa kun ei haluaisi juoda eikä syödä yhtään mitään.
Sain mukavan tunnustusmeilin tänään, se alkoi näin:
Näitä uhreja on muitakin. Olen hyvin pahoillani. Mukava kuitenkin kuulla elävistä ihmisistä jossain siellä kaukana. Ymmärsin tänään erään ikävän tosiasian; panostan ihmissuhteisiin usein ihan väärinä hetkinä. Tutkiskelin nyt enää tuskin havaittavasti kiiltelevää pesuhuonettani ja mietin kuinka kuunasin sen vain tehdäkseni vaikutuksen Mariaan (jossa itseasiassa silloin onnistuin :). Se vaan ei ollut millään tavalla oikea hetki eikä asia. Marian suhteen halusin taas olla vähän parempi itseni kuin normaalisti, yritin ehkä liikaa. Parisuhteen alku pitäisi osata elää niin normaalina itsenään kuin mahdollista. Itseasiassa vähän huononnettukin versio itsestä olisi parempi kuin ylikiillotettu, koska sellainen automaattisesti ja huomaamatta loiventaisi ensi-ihastuksen häviämistä. Samaten suhteen alussa elettyjä yhteisiä hetkiä ei pitäisi sekoittaa miksikään muuksi kuin siksi mitä se on - koeaikaa. Mulla on aina paha tapa tuudittautua jonkunlaiseen ”nytmäoonvarattujavointehdämitävaan” -moodiin, joka on Todella Huono juttu. Penisiliinin vaikutukset ajatusten säntäilyyn on selkeästi havaittavissa. Lopettanen ajoissa. Huomenna pitäisi muistaa ainakin n asiaa. Toivottavasti myös tervehtyä edes vähäsen.
Kurkussani tuntuu olevan tennispallon kokoinen möykky. Tämä ei ole positiivista. Ensimmäisen amatööridiagnoosin mukaan tämä on angiina, mutta en tietenkään ehtinyt vielä tänään kipittää lääkärille kysymään mitä tämä oikeasti on. Mikään kesäflunssa tämä ei ole, on kyllä ihan pakko mennä huomenna. Maria soitti eilen, juttelimme niinkin syvällisestä aiheesta kuin sohvasta. Se ei kuulemma mahtuisikaan hänen kämppäänsä, joten täksi päiväksi sovittu roudaus piti perua. En tiedä oliko tämä vain tekosyy olla näkemättä, mutta kaikki tuntuu jotenkin lopulliselta nyt kun tiedän hänen lähteneen tänään taas rakkaalle Seinäjoelleen. Sohvasta muodostui kaikenlisäksi yksi ylimääräinen murhe - nyt se täytyy viedä kaatopaikalle. Olen ties kuinka kauan vetkutellut tätäkin juttua ja nyt se myöhästyi taas. Sain onneksi hommattua kuljetuksen torstaiksi, toivottavasti tämä nyt sitten ei enää kuse. Olisin halunnut edes yhden tilaisuuden. Edes yhden todellisen tilaisuuden olla hetki itseni hänen kanssaan, antaa yhtenä iltana hänelle edes osa siitä mielettömästä määrästä energiaa, jota en tunnu koskaan saavan purkaa itsestäni keneenkään. Toivoin niin kauan täydellistä päivää tai romanttista iltaa yhdessä, jotain jonka jälkeinen aamu olisi ollut lauhkea. Aikataulut vaan eivät koskaan sopineet yhteen, tai niiden ei ainakaan haluttu sopivan. Ehkä tämäkin tuttavuus latistuu vielä jonkinlaiseksi muka-ystävyydeksi.
Nämä muutaman päivää poissa kotoa olivat... jotain taatusti erilaista. Toin mukanani mielettömän läjän hienoja muistoja, pari runonpätkää, muutaman digivalokuvan ja kassillisen karkkia. Nuo karkit lienevät ainoa todella katumisen arvoinen juttu koko jazzeilta. Palellutin kaiketi itseni viimeyönä. Kuka käski mennä alasti nukkumaan. Vituttaa kohtuullisesti, mutta ajattelin kaikesta huolimatta lähteä vielä Dynamoon etsimään tuttuja. Niin suuri hinku tuttujen pariin, että pienet terveysongelmat ei tunnu missään. En kuitenkaan jaksanut sitten liikauttaa eväänikään, jäin tähän koneelle. Helpottavaa päästä kotiin, mutta sanoinkuvaamattoman ahdistavaa huomata taas olevansa yksin. Aina vaan yksin.
Keskiviikko, 17.7.2002 <@PoriJazz> bbl ...
Tiistai, 16.7.2002 Hurjan tapahtumarikaita päiviä. Kuumuus tuntuu vievän miehestä mehut, mutta tehtyä on tullut silti. Eilen oli tarkoitus mennä LAuran ja Rosan kanssa Muumimaailmaan, mutten lopulta päässytkään tyttöjen mukaan ja jouduin jäämään rannalle ruikuttamaan.
Puhuimme viimein Marian kanssa tovin puhelimessa, jälleen kerran kävi niin että suunnitelmat muuttuivat alkuperäisistä. Hän viihtyy kotiseudulla todennäköisesti vielä torstaihin saakka ja lauantain työvuoron jälkeen suuntaakin kenties samantien kohti poria. Ehkä vietämme jazzviikonlopun yhdessä. Tosiaan. Olenkin ennakkosuunnitelmista hieman poiketen lähdössä jazzeille jo huomisaamuna. Pääsen isän kyydillä perille ja tulen takaisin kotiin todennäköisesti vasta sunnuntaina. Huippua olisi, jos ei tarvitsisi matkata yksin, mutta eipä toisaalta olisi ensimmäinen kerta sekään... En vaan millään malttaisi enää odotella. Pelkään taas ikävöiväni jotain, mistä en voi olla varma. Kehitytin lisää miittikuvia, niistä tuli pääosin varsin onnistuneita. Lauantainen kameran kanssa kikkailu taisi olla oivaa harjoittelua Kimmon häitä silmälläpitäen, siellä olisi tarkoitus kuvata sitten vähän enemmänkin... Meinasin nääntyä kaiken tuon miitin teettämän työn alle. Kaikki tuntuu aluksi niin pieneltä, eikä se tehtynäkään niin suurta ole, mutta jo pelkästään tuo kuvien käsittely ja verkkoon tuuppiminen oli melkoinen urakka. Seuraavan miitin varalle täytynee kehittää jotain helpompaa =P Tänäänkin on tuntunut siltä, että aika ei tahdo riittää mihinkään. Kiireillessäni saatan unohtua turhuuksien pariin moneksi tunniksi, unohdella asioita ja tapahtumia ja muutenkin käyttäytyä perin kummallisesti. Huomenna alkavasta reposaarivisiitistä toivon ennenkaikkea mielenrauhaa ja edes vähän hitaampaa tahtia tähän muuten niin hektiseltä tuntuvaan menoon.
Maanantai, 15.7.2002 Heräsin tuttuun hurinaan, kopeloin puhelimen käsiini ja yllätyin positiivisesti tekstiviestistä. Lisää tällaisia aamuja.
Sunnuntai, 14.7.2002 Miitti oli kerrassaan upea. Hienohienohieno. Alustavasti suunitteilla on järkätä Unessa.net-miitti pääkaupunkiseudulle Assemblyjen aikoihin, eli joskus 1.-4.8. Ajatuksia ja/tai ideoita tästä voi lähettää sähköpostitse. Näin eilen Marian erään kaverin Dynamon ulkopuolella. Ikävä kasvoi ainakin metrin. Se tyttö oli silti mielettömän mukava.
Lauantai, 13.7.2002 Miittipäivä tänään, toivottavasti tulee hauska miitti =)
Olen kovin innoissani siitä, että viimein pääsen opiskelemaan. Edellisestä pitkästä urakasta onkin jo aikaa... kolme vuotta. Koko eilinen meni jotenkin ihan sekavissa tunnelmissa kun en oikein tiennyt miten päin sitä nyt sitten olisi. Hienoa tietää, että nyt viimein on olemassa jotain takuuvarmaa ohjelmaa vähintään kolmeksi vuodeksi eteenpäin. En silti ole ollenkaan innoissani TuAMK:n tarjoamista mahdollisuuksista opiskelun suhteen, kontrasti yliopiston vastaaviin on liian suuri. Odotan oikaisupyynnön vastausta varovaisen toiveikkaasti, mutta jos sitä yhtä lisäpistettä ei kuulu niin sitten on ainakin vuosi aikaa tutustua ammattikorkeaan.
Arkikommenteista napattua: 13.07.2002 05:49 <justin> justin Mielenkiintoista. Logeista päätellen, se tosiaankin oli Justin. Olen aina harmitellut sitä, että ulkomaalaiset ystävämme eivät varmastikaan saa paljoakaan irti suomenkielisistä sivuista. Yksi englanninkielinen esittelysivu ei juurikaan auta asiaa, se onkin tarkoitettu lähinnä yhteystietojen jakoon ulkomaalaisille ystäville.
Perjantai, 12.07.2002 Pääsin ammattikorkeakouluun. En tiedä onko se hyvä, vaiko huono asia.
Koko viikko onnistui jotenkin taas suhahtaa ohitse. Sain tänään yliviivattua suurimman osan ”pakko tehdä tai hankkia” -listalta kun käytiin äidin ja Lauran kanssa vähän shoppailemassa. Sain viimein letkunpkiristimen pesukonetta varten sekä pesuainetta ja muuta pikkusälää. Kaiken kukkuraksi tulin ostaneeksi uudet kengät. Positiivista. Iltasella oli oldskool-musailtamat Päiväkodissa. Itseasiassa tapahtuma oli valokuvanäyttelyn avajaiset, mutta paikalle oli ideoitu DJ:t soittamaan vanhaa C64- ja arcademusaa. Musiikista vastasi Kohina.comin tyypit ja ystävämme Urho Tulitukka =)
Törmäsin (melkein kirjaimellisesti :) matkalla Olliin, ja soitettiin vielä Matkalakin kaupungille. Ilmeinen ongelma näytti olevan se, että suuri osa kaikista tutuista oli menossa seuraavana aamuna aikaisin töihin, mutta se ei kuitenkaan tuntunut menoa haittaavan. Bileet oli täydessä käynnissä jo kymmeneltä. Hairahduin pitkästä aikaa. Yhden euron lippua vastaan oli kutsutuille järkätty ilmaista poolia ja sehän kelpasi. Loppuillasta kelpasi myös siideri ja loppu onkin jo historiaa. Vanha C64-musa sai fiilikset ihan kattoon jo alkuillasta ja olo olikin kuin Assemblyillä valot päällä :) Ilta meni kuin siivillä tuttujenja tuntemattomien kanssa jutellessa, tupakansavukaan ei suuremmin haitannut fiiliksiä. Pilkun jälkeen oli varsin nautinnollista muistaa, että nurkan takana odotti polkupyörä. Kotimatka tuntui lyhyeltä Absoluuttisen Nollapisteen antaessa tahtia. Lisää tällaisia.
Tiistai, 9.7.2002 Kuuma auringonpaiste sai ihmisiin liikettä pitkästä aikaa. Busseilin kaupungille, lähetin valintakokeen oikaisupyynnön, kävin työkkärissä, hengailin iltatorilla ja cosmikissa. Jouduin ramppaamaan työkkärissä edestakaisin eri toimistojen välillä, mutta sain kuitenkin ihan hyvää palvelua ja ilmoitin itseni varamiespalveluun työnhakijaksi. Jos jotakin kautta voi saada erilaisia työpaikkoja niin tuolta. Viimeaikoina olivat kuulemma välittäneet paljon raksatyötä - se vasta kulttuurielämys olisikin! =) Löysin torilta pari yliedullista CD-levyä ja yhden 7-tuumaisen vinyylisinkun. Törmäsin hymyilevään tummahiuksiseen hippityttöön ja sain hymytartunnan. Aurinkoiset päivät roks. Lauantaisesta miitistä näyttäisi tämän hetken tietojen mukaan tulevan aurinkoinen. Huippukivaa! Ei ole hajuakaan paljonko tuonne on lopulta ihmisiä tulossa, mutta väliäkös sillä sitten :) LAura ja Rosa tulevat ilmeisesti jo etuajassa tännepäin, oli jotain puhetta muumimaailmassa piipahtamisesta perjantaina. Saattaisi olla ihan hauskaa :) Yksinäisyys tuntuu kovin erilaiselta nyt. Nautin olostani. En osaa ajatella Marian jälleennäkemisen olevan kaukana kun tiedän näiden päivien tässä välissä olevan niin hektisiä ja täynnä toimintaa. Odotan vain kovasti sitä, että saisimme kerrankin olla yhdessä vähän kauemmin ja vähän pysyvämmin. Odottaminen voi olla mukavaakin.
Maanantai, 8.7.2002 Kotiutuduin hieman kymmenen jälkeen aamulla. Lähdin eilen illalla kaupungille pyörällä kun autosta hävisi lauantai-iltana maagisesti jarrut. Oli muuten sitten ensimmäinen kerta kun pyöräilin täältä kotoa kaupunkiin, cosmicin pihassa olin n 20 min puuskuttamisen jälkeen. Dynamossa oli kitarapoppi-iltamat, yläkerrassa soitti Sugarrush. ”-Nää saundit on kyl aika paskat, mut niin on bändikin. Koittakaa kestää!” Solisti puhui ihan totta - saundit tosiaan olivat aika perseestä. Suoraan Vaasasta liitänyt bändi soitti ihan hyvin, mutta liian lujaa. Yleisö pogosi mukavasti mukana ja mekin jaksettiin Marian kanssa kuunnella soitantaa melkein ekan setin loppuun asti. Eipä oltu ainoita ja yleisön joukosta bongailtiin mm. Kentin solisti ja MoonTV:n juontaja. (Melkein sukua julkkikselle, osa n.) Suuntasimme kotiinpäin (tai itseasiassa ylioppilaskylän betonighetoille) joskus kolmen jälkeen, koko yö kului ajatuksia vaihdellen, jutellen niitä näitä. Lyhyistäkin hetkistä haluaa nauttia niin pitkään ja paljon kin mahdollista kun juuri nyt enempään ei ole mahdollisuutta. Aamulla Maria lähti taas Seinäjoelle, tälläkertaa tangomarkkinoille töihin. Toivottavasti välttyy humppapsykoosilta, näemme toisemme taas vasta viikon päästä.
Lauantai, 6.7.2002 Outo välikohtaus Cosmicissa. Matka suuntautui jälleen kerran kantapaikkaan kun ulkona tuntui tulevan liian kylmä. Joskus yhdentoista maissa ruisrocklauantain ansiosta cosmicin asiakasmäärä näytti silmämääräisesti olevan noin puolet normaalista lauantaista, savuttoman puolen pöydissä oli valinnanvaraa. Maria ei halunnut tilata mitään, itse otin tapoihini pinttyneenä lasin kokista ja siirryimme pöytään juttelemaan. Lipittelin kokikseni kaikessa rauhassa ja huomasin, ettei lompakosta löytynytkään 1,70e kolikoina enää toiseen lasilliseen. Koska kaikkihan tietävät, että rahaa on paljon vähemmän jos se on kolikkoina eikä seteleinä, en halunnut rikkoa ainokaista seteliäni joten juoma jäi tilaamatta. Varsin tavallista. Jatkoimme jutustelua kaikessa rauhassa. Puhuimme kaikesta maan ja taivaan väiltä, lähinnä kaikesta epäoleellisesta. Ei mistään olennaisista asioista kuten ihmissuhteista tai elämänkatsomuksesta. Kello läheni yhtä kun vuorossa ollut vanhempi portsari puikkelehti pöytien välistä viereemme ja tokaisi ”-Oletteko kenties vielä tilaamassa jotain?”
”-Jaa”, jatkoin edelleen varsin hämmentyneenä. Selventääkseen vielä tarkoitustaan portsari jatkoi saarnaansa vielä muutamalla perin kummallisella lausahdukselta ja poistui sitten ilmeisen äreissään samaa tietä kun tulikin. Teimme pikaisen tilanneanalyysin; ilta oli vielä nuori, teetä tai kokistakin voisi vielä tilata ja muallekaan ei oikein huvittaisi enää mennä, mutta päätimme kuitenkin poistua samantien paikalta. Jotenkin lähti kyllä kosmikkifiilikset tuollaisesta. Perin kummallista. Ymmärrän baarin liiketoiminnan kannalta sen olevan oleellista kuinka paljon asiakkaat jättävät kassaan rahaa illan aikana, mutta en oikein ymmärrä kyseistä toimintatapaa tässä nimenomaisessa tilanteessa. Asia olisi ollut ihan eri, mikäli paikka olisi ollut täynnä väkeä, istumapaikat vähissä jne. Nyt kuitenkn asteikolla yhdestä kymmeneen (yhden ollessa keskiverto sunnuntaipäivä, jolloin tuolla saa istua ihan yksikseen ja kymmenen ollessa sellainen ylitäysi lauantai-ilta, jolloin kestää minuutteja kävellä tiskiltä baarin takimmaisiin pöytiin) tuolla oli ehkä vitosen verran sakkia, toinen savuton tila oli avoinna ja noin puolta tuntia aiemmin sen ovelta kurkistaessani siellä ei ollut ensimmäistäkään asiakasta. Jokatapauksessa mikä olennaisinta, asian olisi voinut ilmaista myös toisin. (Tyyliin, ”näyttäisi siltä että tänään on tulossa paljon väkeä, olisi mukavaa jos tekisitte näille tilaa, ellette halua enää tilata mitään” tai jotain vastaavaa. Kohteliaisuus ei liene kiellettyä palvelualallakaan, vai onko sittenkin?) Muutaman vuoden ikäisenä kanta-asiakkaana kyseinen tapaus tuskin vaikuttaa omaan cosmikkeiluuni sen enempää, mutta voin kuvitella Marian saaneen paikasta varsin ikävän ensikäsityksen. Jotain tilanteen epätavallisuudesta kertonee sekin, että jaksoin pohtia sen syitä ja seurauksia koko loppuillan ja vielä kirjoittaa ne tähän ylös. Kunhan perustavat alkoholi- ja tupakkavapaan seitsemän päivää viikossa aukiolevan kahvilan, niin saan jonkun todellisen vaihtoehdon.
Jälleen kerran upea keikka Nollapisteeltä Säätämöllä. Kuusumun Profeetta oli meikulle uusi tulokas ja ennakkokuvitelmani bändistä eivät kauheasti muuttuneet ensikuuleman myötä - eipä ollut mikään hurjan innostava kokemus. Ihan hyvä kuitenkin. Ilta oli muutenkin varsin onnistunut, lukuunottamatta suurta pettymystä keikan jälkeen kun Dynamoon ei sitten päässytkään jatkoille. (n. klo 03) ”Joo, me ei myydä enää lippuja tänään.” Olin niin hämmästyksissäni, etten edes tajunnut kysyä miksi. Lähdin suosiolla kotiin, ei edes jaksanut ajatella mitään muuta vaihtoehtoa. Illan köyhyyttelymenot olivat voitokkaan alhaiset; 10e. Kutkuttavaa. Maria on kaupungissa ja näen hänet toivottavasti huomenna.
Torstai, 4.7.2002 Musisointia. Parin menneen päivän fiiliksistä innostuneena ahdoin uuteen koneeseeni vanhan äänikortin ja kasan musiikkiohjelmia. Nurkista löysin pari sopivaa johtoa, hain studiolta pari mikkiä ja MIDI-koskettimiston. Muutamaa tuntia myöhemmin uomasin, että näillähän saa aikaan vaikka mitä! Jo pitkään olen haaveillut koneella kotona äänittämisestä ja nyt kun kerran olen päässyt makuun, en kyllä hevin ole luopumassa ideasta. Nykyisellä kokoonpanolla on helppo nauhoitella omien biisien aihioita, mitään muuta en oikeastaan edes kaipaa. Nälkä kuitenkin tunnetusti kasvaa syödessä, odotan mielenkiinnoll amitä tästäkin tulee :) Jälleen kerran ajattelin ottaa tulevan viikonlopun vastaan sillä periaatteella, että toimin fiiliksen mukaan. Taas ihan hassua, että olen odottanut ruisrokkia melkein koko vuoden ja nyt kun se sitten vihdoin koittaa niin ei enää olisikaan fiiliksiä. Länsirintamalta ei mitään uutta. Vähän apea olo neljän seinän sisälle telkiytymisestä. Tämä on tällainen oravankierre, josta ei tunnu pääsevän pois. Olen odottanut kuulevani jotain Mariasta, mutta turhaan. Vähän mietityttää tuleva viikonloppu senkin suhteen, että mitenkäs tuon eLaman sitten oikein ujuttaisi kaiken keskelle. No kai se siitä niinkuin aina ennenkin. Vuorokausirytmini on niin sekaisin, etten pysy kärryillä päivistäkään enää kuin tietokoneen kalenterin avustuksella. Jääkaapissa ei ole edes valoa kun sekin rontti sammui ja ainakin miljoona asiaa pitäisi muistaa hommata kaupasta. Ajattelin päästää itseni tästä ahdistuksesta vasta huomenna kun juoksen kaupunkiin asioille. Asetin lipaston oikaisupyynnölle deadlinen maanantaiksi. En ole onnistunut löytämään ketään taidokasta auttamaan tuon selvittelyn kanssa, joten täytynee turvautua omiin avuihin. Tänään illalla vielä vähän musisointia Nupin kanssa, sitten nukkumaan, aamulla kaupungille ja ennenkuin huomaankaan on jo maanantai.
Unessa.net Kommentoi lyhyesti
|
Olin viiden aikaan luukulla ilmoittautumassa ja siinä sitten istuskelin
kolme ja puoli tuntia. Puoli yhdeksän aikaan pääsin lopulta
nuoren naislääkärin hoiviin, tämä tutkiskeli
hetken kurkkuani, kirjoitti reseptin ja lähetteen, ja passitti sairaanhoitajille.
Koko show kesti alle viisi minuuttia. Sitten odoteltiin seuraavassa jonossa
vielä reilu tunti ja lopulta pääsin kuin pääsinkin
kipusiskon hoiviin, joka tökkäsi sen pitkään odotetun
nieluviljelypuikon kitalakeeni. Homma kesti alle kaksi minuuttia. Summa
summarum. Odotin vajaat viisi tuntia alle kymmenen minuutin toimenpiteitä.
Great.
Itseasiassa
tilanne oli vähän toisinpäin, sillä meninkin itseasiassa
merelle yhden tutun omistaman veneen kyydissä, joka laskettiin veteen.
Kuvasin tapahtuman järkkärillä, ja digillä ja laskun
jälkeen menimme lyhyelle lenkille koestamaan uutukaisen wanhan veneen
merikelpoisuutta. Oli upeaa päästä merelle edes hetkeksi,
kateeksi käy onnellista veneenomistajaa.
Heräsin
vähän ennen viittä, olin taas nukkunut jotenkin oudon paljon
viimeisten päivien aikana eikä uni enää maittanut.
Ihan levoton yö, näin kummallisia unia enkä oikein osannut
nukkua kunnolla ollenkaan. 
Kipeänä
odotuksesta. Viikko meni yllättävän nopeasti, mutten malttaisi
millään enää odottaa. 
Tiesin
ettei tuolta voisi mitenkään ehtiä niin ajoissa pois, että
voisi ajatella matkaavansa kaupunkiin bussilla. Kun auto on rikki ja taksi
jätettiin suosiolla tarkastelun ulkopuolelle, vaihtoehdoksi jäi
polkupyörä. Noh, eipä siinä mitään, otin
ja läksin fillaroimaan. En ehtinyt kuin pari minuuttia polkea kun
alkoi sataa, mutta se paljastui onneksi lämpimän rauhalliseksi
kesäsateeksi. Kastuin, mutten liikaa.
”-Kenties”,
vastasin hieman hämmentyneenä. Seuraavaksi ilmeisen ärtyneesti
asiansa ilmaisten portsari kertoi meille tarkkailleensa pöytäämme
koko illan, ja että ”kun ainakaan puoleentoista tuntiin ei
ole mitään tapahtunut, niin se olis nyt sellanen aika, että
tilaatte jotain tai sitten mun täytyy pyytää teitä
poistumaan. Se on katsos niin, että ei tänne pelkästään
juttelemaan tulla.” 
