|
|
Lauantai, 31.8.2002 [04:40] Hiki joka liimasi paidan kiinni selkääni tuli lähinnä jännittämisestä. Se oli sellaista taiteilua epävarmuuden ja itsensä oivaltamisen mukanaantuoman adrenaliiniryöppyjen välillä. Olin Lynissä, joka on siis paikallinen teinidisko, varttia vaille kymmenestä noin neljään asti kokeilemassa miltä tuntuu olla pelinhoitaja. Olli oli ainoa, joka paikan etukäteen tiesi, eikä onneksi ollut edes kaupungissa. Paskiainen oli kuitenkin ilmoittanut Matkalalle ja Jonnakin vielä sattui olemaan paikalla, eli tuttujakin siis tuli nähtyä. Itse harjoittelu meni (omasta mielestäni) aika hyvin ja pöydässä pelannut jengi vaikutti ihan fiksulta. Ehkä musta tulee vielä pelinhoitaja :) Tiedän kokemuksesta, että baarihenkilökunta on vähän omanlaistaan sakkia. Jotenkin olen huomaavinani samanlaisia piirteitä näissä rahiksen tyypeissäkin. Tänään mua valvomassa ollut söpö tyttönen ja rulettia jakanut heppu olivat kummatkin yhtä mukavia kun kaikki tähän mennessäni tapaamat tyypit ja Lynin henkilökuntakin tuntui perin lupsakalta. Brilliant! Jumputus korvautuu hurinalla, muutaman tunnin päästä on taas herätys. Takana aika mielettömän hieno viikko ja huomenna edessä se, mitä olen jo kolme vuotta odottanut - koulunalkamisbileet! Huomisen aion vielä jaksaa ihan täysillä, sunnuntaina on hetki aikaa levätä ennenkuin se Oikea rumba vasta alkaa. Mutta nyt nukkumaan.
Torstai, 29.8.2002 Pelinhoito tuntuu kerta kerralta hauskemmalta. Todella tarkat rutiinit ja toimintatavat luovat vieläkin aika paljon jännitystä varsinkin huomiseen liveharjoitteluiltaan, mutta tänäänkin neljän tunnin koulutusilta meni tosi mukavissa merkeissä. Johtuu kyllä pitkälti noista tyypeistä, ne on järjestään tosi mukavia kaikki. Tärkein ja ainakin mulle olennaisin työn mielekkyyteen vaikuttava tekijä on juuri ne työtoverit, tähän mennessä ainakin kaikki vaikuttaa näiltä osin todella hyvältä :) Siitä ei ole montaakaan päivää kun sanoin Aijalle, etten ole muuttamassa täältä mihinkään vaikka koulu nyt onkin vähän kaukana. Saatan kuitenkin syödä sanani vielä ensi kuun aikana sillä sain tänään tietää että mulla olis ehkä mahdollisuus päästä merimiehenkadulla sijaitsevaan kaksioon todella edullisesti, tosin määräaikaisesti vuodeksi. Keskustassa asumisessa olisi niin paljon etuja nykyiseen nähden, etten taida joutua paljoakaan miettimään jos tämä nyt vaan varmistuu. Hassua miten sitä ihmisen elämä muuttuu niinkin typerän kapineen kuin auton myötä - en haluaisi enää mistään hinnasta hypätä siihen rumbaan mukaan.
En muista koska viimeksi olisin itkenyt onnesta. (Itseasiassa kyllä muistan.) Mutta ehkä oli jo aikakin.
Keskiviikko, 28.8.2002 Olen Hyvää vauhtia parantumassa, myös henkisesti. Pyöräilin tänään kotiin rahiksen toimistolta kun huomasin hymyileväni. Tulin hetken kiivaan pohdinnan jälkeen siihen tulokseen, että naamani ei vääntelehtinyt suurella vauhdilla alamäen pohjalla melkein kolkkaamani nuoren naisen onnistuneesta ohituksesta, eikä mistään masokistisesta pyöräilyinnosta vaan yksinkertaisesti siitä, että tuntui pirun hyvältä olla taas liikkeellä. Nautin vauhdista, olen aina rakastanut vauhtia. Samalla tapaa nautin myös hiljaisuudesta ja rauhallisista jutuista, olen aina ollut omituinen yhdistelmä voimakkaita kontrasteja. Kaikki tuntuu helposti tylsältä kun elämässä ei tapahdu mitään, syksyt on melkein poikkeuksetta olleet aina juuri sellaista kuolemisen aikaa. Yrittäjäperheessä kasvaneena ja lopulta itsekin yrittäjän rooliin astuneena kiire ja stressi on tullut varsin tutuksi. Ne on lopulta asioita, jotka on jossain määrin myös positiivisia ja niitä oppii kaipaamaan. Tuntuu heti paljon kotoisammalta kun on kuus miljoonaa asiaa työn alla ja niistä kolmasosan deadline eilen. Tänään, tänä syksynä ja nyt kyse ei onneksi ole mistään tuollaisesta enää. Ei turhaa stressiä eikä pakollisia töitä vaan vapaaehtoista itsensä kehittämistä ja aikataulujen setvimistä opiskelun ja työn avioliitossa. Kesähelteiden pysähdyttämä seisova ilma alkaa vihdoin vaihtua, näen päivittäin uusia ihmisiä, joudun - ja pääsen - uusien asiden pariin ja mikä parasta... saan täydellisen tekosyyn oman itseni ja ajankäytön tehostamiselle kiireen nimikkeellä. Sopeutuminen ei ole ihan helppoa, mutta joustan itseni kanssa mielelläni kun näen positiivisia hyötyjä jo nyt. Ehkä tämäkin on vain uutuudenviehätystä, mutta pidän enemmän lyhyestä laatuajasta itseni kanssa kuin pitkästä, mutta levottomasta, mietiskelysessiosta. Palkitsen itseäni kiireisen päivän päätteeksi mietiskelemällä ja toisinaan Zen Cafén uudella sinkulla, joka edelleenkin kuulostaa tosi hyvältä :)
Toinen suuri rikkaus, äiti, haki mut tänään töitten jälkeen vielä illalla syömään. Pientä juhlaa syödä kiinteää ruokaa monen päivän nälän jälkeen. Seniorioppilas on yrittänyt tutustuttaa itseään tietokoneeseen ja nettiin nyt kun Laurakin on maailmalla ja kiinteän nettiyhteyden hinnalle pitäisi jotain vastinettakin löytää. Toivottavasti löytyy =)
Kunto on vieläkin melko heikko. Olin eilen niin pahassa jamassa et piti soittaa vanhempia avuksi. Pääsin isän kyydillä lääkärille ja kauppaan. Päivystävä lääkärisetä osoitti rautaisen ammattitaitonsa lievän häkellyttävästi tokaisten, että ”no ei tässä nyt oikein muuta voi neuvoa kuin niitä särkylääkkeitä vaan. Niin paljon vaan ku pää kestää.” Joo-o. Ostin sitten paluumatkalla muovikassillisen buranaa, katsotaan kauanko se pää kestää. En tosin ajatellut ihan pelkällä pilleripöhnällä elää. Kaupasta tarttui mukaan erikoisen terveellistä ruokaa, hedelmiä, vihanneksia ja sen sellaista. Biopaskaa. Niin, ja viinimarjamehua - mummin mehu kun on loppunut aikoja sitten. Olin mielettömän helpottunut kun taas huomasin kuinka hienoa on omistaa rakastavat vanhemmat. Selvisin isän avustuksella muutamassa tunnissa siitä rumbasta, johon olisi omin hoiperteluin mennyt koko päivä. Puhumattakaan siitä tuskasta mitä olisi ollut kököttää bussissa ja päivystyksen jonossa koko aikaa ilman kipulääkkeitä. Äiti on vieläkin huolissaan ja lähetteli eilen tekstiviestejä koko päivän. Ihan kuin joku wanhuksen hoitopalvelu tyyliiin et jos et vastaa ni oot varmaan kuollut =P
Buranapöhnässä tuli sitten eilen vielä aloitettua tuo nimilistan printtausurakkakin. Vähän vitutti ruveta yksin kädet tärräävänä moiseen puuhaan, mutta sen siitä saa kun johonkin ryhtyy. Eipä liiemmin apuja kuulunut tuohonkaan hommaan. mutta hyvinhän se sujui silti. Ekat 200 liuskaa tulostui eilen ja kun tänään sain rayn pomolta puuttuvat 50 liuskaa lisää paperia, sain illalla loputkin nimet tulostettua. Nyt odotellaan sitten itse h-hetkeä eli luovutusta. Odottelen toimintaohjeita hesan päästä, saa nyt sit kattoa et mitenkäs kaikki nämä aikataulut saadaan sopimaan yksiin. Jotenkin hassua ajatella, että Laura on vaan ja pysyy siellä Lontoossaan. Nyt toimii jo puhelinkin, mutta meiliä ei ole vielä yhtä snail mail-korttia lukuunottamatta kuulunut. Eihän me yleensäkään juuri tekemisissä oltu, mutta se siinä kai niin oudolta tuntuukin. Että nyt sen tämän muutaman kilsan sijaan välimatkaa onkin muutama sata kilsaa. No toivottavasti viihtyy ja pärjäilee kuitenkin, nyt ei paljon kannata tylsää kotimaata miettiä. Meitsin englannin ehdottomat must-nähtävyydet olis stonehengen lisäksi (eikös se siä jossain oo?) walesin ja skotlannin maaseutu, linnat ja kaikki ne maisemat, liverpool ja Abbey road :) Joskus. Definitely joskus.
Lauantai, 24.8.2002 [05:33] (Su-aamuyö) Flunssan turruttama kurkku meni ihan muusiksi tänään. Luulin taudin jo hyvää vauhtia heikkenevän kunnes viimeyönä jäin oikeastaan vahingossa vähissä vaatteissa (kun nykyään on öisinkin vielä kuuma) tähän koneen ääreen muutamaksi tunniksi avoimen ikkunan alle. Aamulla oli koko helvetti irti. Parikymmentä kertaa olen tähän mennessä ravannut valveilla ja sängyssä sen jälkeen kun joskus yhdentoista maissa päätin mennä nukkumaan. Nukahtaminen tuntuu yksinkertaisesti aika mahdottomalta. Kokeilen viimeisenä oljenkotena Soneraplazan Ellejä, jos noita lukemalla onnistuisi saamaan itsensä jonkinlaiseen horrokseen =P
Torstai, 22.8.2002 Seikkailua. Varsin uskomatonta sellaista. Uusi Zen Cafen sinkku kuulostaa vielä tänäänkin erittäin hyvältä. Erittäin, erittäin hyvältä.
Lähdin Ollin, Jonnan ja Matkalan seuraksi Paimioon uimaan. Oli kaiketi ihan hyvä ratkaisu, koska en saanut itsestäni oikein mitään tolkkua neljän seinän sisällä tuskaillessa. On vaikeaa myöntää itselleen nauttivansa kaikesta tällaisesta villin vapaasta elämänmenosta. Kun vain haluaa, siitä voi myös nauttia. Olisin kuitenkin paljon mieluummin nauttimatta. Mietin millaista on muistella näitä aikoja sitten kun elämä on vakiintunut niihin uomiin, joita olen jo reilun vuoden yrittänyt etsiä. En silti kadu mitään tekemääni. Uusista ihmisistä oppii aina uutta, sitä ei voisi korvata millään. Olen polun siinä vaiheessa, jossa heikostikin erottuva oikotie tuntuu houkuttelevammalta kuin eteenpäin jatkaminen. Haluaisin ihan oikeasti jo perille. Kotiin.
Tiistai, 20.8.2002 Korttien plärääminen tuntuu varsin tylsältä hommalta. En ole koskaan juurikaan korttipeleistä pitänyt ja nyt kun noita sitten tosissaan pitäisi harjoitella niin mieleen alkaa muistumaan miksi. Huomenna on lisää opittavaa, ehkä tähän kuitenkin vielä tottuu :) En saanut aikaiseksi kaupunkikierrosta tänään, kaikki puhelinasiatkin jäi roikkumaan ihan hölmöjen juttujen takia. Ei noilla onneksi mikään kiire ole, mutta haluun ne kuitenkin vielä tällä viikolla saada valmiiksi. Tämä jos mikä on tylsää. En saanut yöllä unta, joten valvoin aika myöhään. Seuraus; olin mukavan sikeässä unessa kymmenen aikoihin aamulla kun taloyhtiön miehet soittivat ovikelloa ja änkesivät sisään. En oikeastaan ehtinyt edes sanoa mitään, pahoitella mieletöntä sekasotkua tai mitään muutakaan kun tyypit jo lähtivät pois. Vastasin pariin (kämpän kuntoa koskevaan) onks kaikki ok -kysymykseen lievästi epäröiden ja Slam! Tyypit häipyivät yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Tässä vaiheessa kuupassa oli noin neljä tuntia unta, joten päätin suosiolla mennä takaisin nukkumaan. Outo kokemus kerrassaan.
Maanantai, 19.8.2002 [04:24] Ärsyttävää. Taas kerran yritin turhaan päästä ajoissa nukkumaan. Päivän resepti oli alkoholilla nukutus (joka yleensä toimii vhän väsyneenä vähän liiankin hyvin), mutta 4cl Jaegeriä sai aikaan vain oudon hilpeän kieriskelykokemuksen. Koko ilta kului rahiksen (son niinq RAY / Liiketoiminta / Ray-pelisalit ja ravintolakasinopelit / Etelä-Suomi / Turku, mut vaan vähän lyhenneltynä =P) toimistolla uuteen työhön tutustuen. Seuraavat kolme viikkoa kuluukin sitten melko aktiivisesti samassa paikassa opetellen Black Jackin saloja. Tyl-sää. Eivais, ihan mielenkiintoista oli, viisi muuta kokelasta vaikuttivat varsin mukavilta tyypeiltä. Alustavaa harjoitteluaikataulua suunnitellessa tajusin, että tähän se vapaa aika sitten menikin. Kun pääsin kotiin, ymmärsin että olen huomisesta lähtien taas sellaisessa mielettömässä hullunmyllyssä, johon muutaman menneen vuoden aikana olen jo oikeastaan tottunut. Kiireeseen. Siihen, että aikaa on mahdollista järjestää vain merkitsemällä juttu ajoissa Palmiin ja, että huomaa yleisen ahdistuksen muodostuvan varsinaisten ongelmien ja murheiden sijaan siitä, ettei saa mielestään tarpeeksi aikaa olla yksikseen erossa niistä. Tervetullutta tosin on hetktisyys tähän tilaan juuri nyt, odotan malttamattomana. Täällä kämpässä tehdään huomenna joku kymmenvuotistarkastus (kymmenen vuotta kuulosti älyttömän paljolta, kun olen aina ajatellut tämän olevan ihan uusi) ja olin aikeissa hilpaista täältä pois hyvissäajoin ennen puolta päivä, mutta taas kerran hyvä suunnitelma meni ihan mönkään. Ainakin nukkumisen osalta; törmäsin irkissä salaperäiseen tyttöön, jonka kanssa jäin suustani kiinni moneksi tunniksi. Melkoinen seikkailu taas tämäkin.
Nuhaisista nenistä... Tänään on räkää riittänyt, vaan enpä ole liikaa jaksanut murehtia. Kohtalon ivaa tai jotain siihen suuntaan, että juuri tänään neloselta tuli Good Will Hunting. Pakkohan se oli katsoa, mielettömän hyvä pätkä. Luulen tämän flunssan olevan jonkinlainen psykosomaattinen oire siihen, että vihdoin tuntuu siltä ettei tarvitse mennä nukkumaan miettien liian vakavia asioita elämästä ja sen sellaisesta. Työ ja opiskelupaikkka merkitsevät niin paljon, ettei ihan pienistä asioista enää jaksa masentua. Tässä tylsyynnyttävässä sinkkuudessa on siis jotain hyvääkin, koska nyt sitä viimein oppii arvostamaan niitä asioita joita ei silloin, kun kaikki oli hyvin, osannut arvostaa.
LAura on koonnut hienon sivun menneestä vuodesta. Teksti ja toteutus on hienoa, vaikka oma läsnäoloni siinä tuntuikin aika ikävältä. Ikävältä siis niiltä osin, miten näkemyksemme kaikesta välillä poikkesivat. Tuohon aikaan sisältyi paljon iloa ja itkua, ehkä yksi tapahtumarikkaimmista ajoista mitä koskaan olen kokenut. ”Miten sovittaa yhteen hienotunteisesti ja kompromissaten, tunteen palon siitä kärsimättä, kaksi valmista aikuisen sinkkuihmisen kotia, jossa on jo kaikkea yhdelle?” Herranjestas, Käytöskukka ja pohdintaa ihmissuhteista?! No mutta; ”eipä siitä sen enempää, tämähän on linkkitauhkaa tarjoileva feelgoody-blogi :)” Tylsiä olisivat blogit ilman lievää aiheesta lipsumista. Imho :)
Lauantai, 17.8.2002 Tällaisina hetkinä, kun lojuu flunssapöpön taltuttamana yksin hiljaisessa kämpässä, sitä huomaa kuinka yksinäinen onkaan. Telkkari ja netissä surffailu helpottaa todellisuudesta pakenemista, mutta aina tulee se hetki, joka viiltää kylmiä jälkiä iholle. Olen yliherkistynyt yksinäisyydelle kun olen ollut tahtoen tai tahtomattani liikaa yksin. Sen huomaa ensinnäkin siinä kun yksinäiset hetket rupeat hyvin nopeasti ahdistamaan. Jos on vähänkin sellainen olo, ettei juuri nyt haluaisi olla yksin, mutta kuitenkin on, tulee (henkisesti) todella huono olo eikä sitä pääse pakoon oikeastaan millään. Sen huomaa myös silloin kun on lähekkäin jonkun ihmisen kanssa. Naisen siis. Ihon ikävä kasvaa sellaisiin mittasuhtesiin, että kun lopulta pääsee jonkun lähelle, sen tilanteen tuntemukset hyvin usein pilaa ajatus ”voi ei, tää kuitenkin menee liian pian ohi.”
Ärsyttää kun en tiedä olisiko parempi aktivoitua vai passivoitua tällä rintamalla taas. Siitä on vasta muutama päivä kun jälleen kerran (ja niinkuin aina) vannoin, että nyt saa riittää tämä touhu taas, mutta kuitenkin ihastumisfiiliksen metsästys ja uusiin ihmisiin tutustuminen houkuttelee taas. Uuteen ihmiseen tutustuminenkin on välillä hankalaa kun unohtuu hetkeksi vakava-ihmissuhde -pakkomielteen valtaan. Mun mielestä ekojen treffien funktio on enemmän uuden ystävän kuin ihmissuhteen etsimistä. Ajan mittaan siitä joko sitten syntyy se suhde, tai sitten ei. Onneksi, onneksi!, näihin asioihin vaikuttavat paljon enemmän sattuma kuin pohdiskelu. Tuleva syksy tuo mukanaan niin paljon kaikkea sosiaalista äksöniä, että tilaisuudet tutustua uusiin ihmisiin moninkertaistuvat nykyisestä. Toivon koulumaailman lievittävän samalla tätä yksinäisyyden tunnetta, vaikka helpostihan tuollaisten suurten ihmismäärien keskellä käy juuri päinvastoin.
Kävin kosmarissa Sepon kanssa kokiksella ja Tomi sattui eksymään meidän pöytään. Nykyisin Raumalla (!) asustava deejii näytti meille uuden synahankintansa ja minä pissasin taas hunajaa. Oltiin sovittu Nupin kanssa bänditreeneistä ja ne menikin aika leppoisissa merkeissä, kitaroilla jammaillen ja syntsilla leikkiessä. Oltiin kummatkin varsin vahvasti sitä mieltä, että jonkunlainen konevahvistus pitäisi löytää nyt messiin, mä ainakin olen ihan myyty tuollaisista vempeleistä ja saundeista. Tahtoo grooveboksin! Sain eilisestä kaupungilla keimailusta kurkun kipeäksi ja nyt yöllä alkoi vuotaa nenä. Surkeuden surkeus, tällaiset syysflunssat sais kieltää lailla.
Torstai, 15.8.2002
Tänään oli taiteiden yö. Helvetin pitkä miinus siitä, että löysin aiheesta (huonosti) informoivat veppisivut vasta bileiden jälkeen kun olin tavannut osoitteen paperiläpyskästä. Ohjelmaa on niin monessa paikassa, että siitä tulee välttämättä sekavaa luettavaa, mutta tuo esitys oli kyllä tosi huono. Imho. No, sinne ne kaikki teinit olivat taas tänäkin vuonna eksyneet. Luin jostain lehdestä hienoksi painettua hevosenpaskaa siitä, miten tämän vuoden juhlista aiotaan karsia kaduilla temmeltävä nuoriso ja pussikaljailijat pois. Ihan samalla tavalla niitä siellä oli kuin ennenkin, ei kai kukaan oikeasti luullut että moiselle ilmiölle voisi muka kaupunki”festarin” aikana jotain tehdä?
Suuntasin Adaan juhlistamaan juhlapäivää ja tuhlasin 5 euroa hiton hyvään ruokaan. Loppuilta kuluikin sitten cosmicissa, apteekissa ja dynamossa. Nuppi luovutti heti cosmicin jälkeen, mutta olin Katrin seurassa ja viihdyin hyvin. Katri on tosi mukava tyyppi. Näin Johannankin. Itseasiassa kahteen otteeseen. Pyöräillessäni takaisin kotiin mietin sitä kuinka skitsosti osamme vaihtuivat ja kuinka paljon silloin sattuikaan menettää joku johon oli niin palavasti ihastunut. Nyt en enää ihastele. Näin myös (teini)Marian, hän käveli kavereittensa kanssa mua ja Katria vastaan, pysäytin tyttelin, halasimme ja käyttäydyimme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lyhyet hyvästit ja matka jatkui. Toisaalta eihän mitään olekaan tapahtunut, en edelleenkään ole vastannut tuohon edelliseen viestiin. Ei vaan huvittanut. Hieno päivä tänään, joskin kallis. Kulutin päivässä saman verran kun kahden edellisen viikon aikana yhteensä - 15 €. Jos tämä ei ole köyhyyttelyä niin sit ei kyllä mikään =P Odottelen muuten kuulumisia työpaikan osalta huomiseksi, tosin usko ei oikein riitä niin monen hyvän jutun toteutumiseen. Jää nähtäväksi. Ainiin edellinen taiteiden yö oli varsin erilainen. Se oli mustikanpoimintaviikonloppu! :)
Keskiviikko, 14.8.2002 Olen opiskelija! Olo oli melkoisen epätodellinen kun lampsin alas yliopistonmäen tulikuumia portaita kädessäni leimattu maksukuitti ja VR:n opiskelijatodistus. Matkalla kotiinpäin tajusin kuinka valtavasti olen tästä koulujutusta saanutkaan energiaa. En muista koskaan aiemmin tehneeni mitään tällaista ennen vihoviimeistä päivää kun jo pelkkä kiireestä aiheutuva hosuminen pilaa puolet jutuista. Tulin myös siihen johtopäätökseen, että ammattikorkean opinnoista tuskin olisi tullut mitään. En olisi jaksanut kuitenkaan tehdä niiden hyväksi yhtään mitään. No - hyvä näin.
Asmunder on tehnyt onnistuneesti sen, mistä on muutamankin kaverin kanssa ollut joskus puhetta — mustavalkoisen webbisaitin. Onhan noita maailmalla vaikka kuinka, mutta mielestäni idea on silti hieno. (Ja tässä tapauksessa erityisesti yksinkertaisen toimiva ja tyylikäs toteutus!)
Tiistai, 13.8.2002 Runollinen näkemys asioihin auttaa kenties pehmentämään tosiasioita. Tai ainakin saamaan ne kuulostamaan siltä. On varsin tylsää huomata kuinka vitun kovaa maailmaa vastaan tässä kuitenkin tapellaan. Heräsin taas kesken yöunien kirjoittamaan useamman arkin verran tunteita, jotka oli pakko purkaa sanoiksi. Ja taas kerran sanoiksi, jotka oli pakko laittaa verkkoon vaikkei kukaan niitä nää. En tiedä miksi, mutta kommenttien sisään kirjoitetut asiat ja piilosivut saavat mielen tyyntymään, asioista jotka tavallaan ovat julkisia mutta jotka kuitenkin ovat niin herkkiä että niihin koskeminen sattuu ihan liikaa.
Kohtuullisen sekava maanantai tänään. Ristiriitainen jopa. Kävin moikkaamassa äitiä ja näin samalla erään mukavan tuttavaperheen pitkästä aikaa. Kaikki murehtivat Laurasta, se on ollut reissussa nyt jo ties kuinka kauan eikä ole tajunnut (tai halunnut?) ilmoitella itsestään mitään. Käsittämätöntä ymmärtämättömyyttä, luulisi nyt olevan itsestään selvää, että ensimmäiseksi perille päästessä lähettäisi vaikka tekstiviestin tänne kotosuomeen. Jos ja toivottavasti kun kaikki on hyvin, systeri saanee tästä vielä satikutia =P
Nooo. Fiiliksiä parantaa kummasti WinAmp3 ja sen Happy-mode =) Olin kovin aikeissa suunnistaa yliopistolle tänään, mutta homma ei oikein ottanut onnistuakseen kun huomasin olevani liian köyhä ilmoittautuakseni. Tein sen sijaan uuteen opiskelupäiväkirjaan vielä viimeiset viilaukset ja laitoin sen viimein verkkoon. Nykyisellään se on vain runko siitä, miksi se toivottavasti ajan mittaan tulee muuttumaan, mutta onpahan nyt siinä. (Noniin. NYT tämänkin domainin alla on weblog ;) Pahus. Mulla taitaa taas olla vauvakuume. Oikeesti! Mikä voisi olla parempaa kuin nähdä oman lapsensa liimaama suuri purukumiklöntti keskellä 1500 euron näyttöä?-) Onneksi lapsenhankintaa hillitsee noin 50% puuttuvia tekijöitä itse luomisprosessista, innokkaat kumppaniehdokkaat saavat toki lähettää vaikka meiliä =)
Puolalanpuiston ilmaiskonsertit ovat aika legendaarisia. Kaksi vai kolme kertaa kesässä järjestettävä tapahtuma on erittäin suosittu kaupunkilaisten keskuudessa ja erittäin vihattu niiden mummojen keskuudessa, jotka sattuvat asumaan pientä mäkeä ympäröivissä taloissa. Kaupungin nuorisotoimen järjestämä ja jonkun sponsorin (tänä vuonna Radio Sata) tukema tapahtuma on jo monesti ollut veitsi kurkulla, mutta tänäkin vuonna vaan urbanisoituneet kaupunkilaiset kiipesivät idylliselle mäelle kuuntelemaan hyvää musaa ja viihtymään. Kaikki sujui tosi hienosti ja mummot saivat telkkarirauhansa aika tarkkaan kahdeksalta. Upea minifestari! :) Tämän vuoden esiintyjäkaartiin lukeutuivat mm. L'go Pistooli, Don Johnsson Big Band, Kauko Röyhkä ja Wigwam. (Ks. muutama Anzan ottama kuva Wigwamista :) Seppo perheineen, Katri, Tuukka ja Soihakin olivat tutuista paikalla, tosin en ehtinyt kuin muutaman sanasen näiden kanssa vaihtamaan. Maria olisi kuitenkin kyllästynyt näiden (inside-)jutusteluun, joten oli ehkä ihan hyvä idea hengailla ilta kolmistaan. Ilta tuli taas yllättävän äkkiä ja ihmiset alkoivat hiljalleen poistua pelipaikalta. Lähdimme Marian kanssa meille jälkifiilistelemään illan antia ja fiilistelyä siitä sitten tulikin. Jäätelöä hyvää musaa ja fiilistelyä, mikäs sen parempaa. Ja niinkuin aina - aika oli ainoa asia, joka halusi tapella vastaan ja tämäkin yö tuntui loppuvan kesken. Vaan se jatkuu huomenna.
Kerrassaan upea ilta lämpimän auringonpaisteen alla rakkaassa kaupungissa. Olen vasta tänä kesänä oppinut miten upeita puistoja tässä kaupungissa onkaan - ihan keskustassa. Kiipesimme Samppalinnanmäelle ja pesiydyimme mukavan rauhalliseen paikkaan keskelle kaunista luontoa. Aika kului uskomattoman nopeasti. Kello tuli paljon, aurinkokin päätti ruveta laskemaan ja ilma viileni. Päätimme jatkaa meille. Varsin vilkkaan pyöräilytuokion päätteeksi ehdimme nipin napin kauppaan, vaan rahat jäi tilille sillä koivulan automaatti oli tottakai rikki. Yhteensä noin kolmen euron varannoilla löytyi kuitenkin tyydyttävät ostokset ja eipä aikaakaan kun niitä jo mussuteltiin täällä aringon paahduttamassa luukussani. Niinkuin aina kun on tosi mukavaa, aika tuntui loppuvan ihan kesken. Tuli myöhäinen yö ja matkalaisen oli matkattava kotiin. Lähdin saattomatkalle kaupunkiin ja lievästä tapaturmasta huolimatta paluureitti lopulta selveni. Jäimme vielä hetkeksi jokirantaan ihmettelemään toisiamme ja perjantai-illan häröilevää kaupunkia. Paljon puhuvat katseet ja kasvoilla sinnikkäästi pysyvä hymy kertoivat siitä hetkestä kaiken mitä tarvitsi tietää. Sunnuntaina Puolalanpuistossa lisää ystäviä, lisää rokkia ja toivottavasti lisää miellyttäviä hetkiä hänen seurassaan.
Nukuin päivän kun parina edellisenä yönä en moista luksusta juuri ole kokenut. Siinä meni sitten sekin päivä hukkaan, mutta tuskin missasin mitään. Kun pääsin puolipakollisesta vetoomuksen räpläämisestä kulutin lopun päivästä kaikenmaailman koulujuttuihin tutustumiseen. Tuo uusi maailma on niin laaja, että siihen sisälle pääseminen ei varmaankaan onnistu ihan parissa päivässä. Onneksi tuolla on sentään joitain tuttuja ja Tuukka on kaikenlisäksi yksi tutoreista. Kauppakorkea on tullut kohtuullisen tutuksi edellissyksyn avoimen kurssien myötä, mutta yliopisto on paikkanakin aika vieras. Decellä en ole edes käynyt koskaan. Jotenkin en vaan osaa olla iloitsematta siitä, ettei tarvinnut sitten edes kokeilla mitään amk:n putkitutkintohärpäkettä. Maria (eri Maria), siis tämä eilinen sokkotreffituttavuus, oli tänään käynyt allekirjoittamassa mafia-vetoomuksen ja oli samaan syssyyn eksynyt myös muualle sivuston syövereihin. Sain tällä kertaa vähän lohdullisemman tuomion; ”En ole ihan varma mitä ajattelen siitä. Sanotaan että ajatus vaatii totuttelua mutta ihan hieno juttu. En aio sen suuremmin välittää (ainakaan pahassa), kunhan et hanki ikuisesti pyörivää ja kaiken huomaavaa webbikameraa. (pääsenkö tästä hyvästä lainauksena elämään sivuillesi?)” (Tottakai pääset. -Toim.Huom) Hän vaikuttaa muutenkin melko avoimelta ajatusmaailmaltaan. Se on varsin hyvä asia, sillä voin kuvitella jonkunlaisen muun maailmankatsomuksen menevän aika nopeasti solmuun mun kaltaisen otuksen seurassa. Reilun kolmen vuoden ikäero vaikuttaa minuun ainakin pelkästään positiiviseksi. Tai no. Toisinaan tunnen itseni wanhaksi tylsäksi kalkkikseksi. Kalkkiksella ja teinillä on huomenna treffit :)
Meitsi hyväksyttiin yliopistolle! =)Pientä matalaliitoa koko päivä. Poistetaan edellisestä sana pientä ja korvataan sanalla helvetillistä. Tosi hyvässä mielessä silti. Nukuin jotain 5 tuntia ja nousin suosiolla ylös kun ei yksinkertaisesti nukuttanut. Lähdin samantien työhaastatteluun, joka meni kaiketi ihan hyvin. Tarkoitus oli nukkua päivällä vähän lisää, mutta eihän siitä voinut pyöräilyretken jälkeen enää haaveillakaan. Kävin postilaatikon kautta tulomatkalla ja löysin päivän yllätyksen - sinut on hyväksytty... En ollut uskoa silmiäni, loppuhäkellyksen jälkeen naapurit eivät varmaan uskoneet korviaan. Euforisessa olotilassa pläräilin paksua materiaalinivaskaa läpi varsin hämmentyneenä mitä eriskummallisimmista läpysköistä. Loppuilta menikin sitten PilttiFilen parissa - mielettömän hienoa työtä lehden toimitukselta. Kello läheni seitsemää, lähdin sokkotreffeille. Mainio ajoitus, en ehtinyt jännäämään koko hommaa. Ilta oli yksi elämäni onnistuneimmista, oli huikean hauskaa ja seura oli viehättävää. Pidän ihmisistä, joilla on omia ajatuksia ja kykyä päättää asioista. Yllättäen en kyllä jaksa sen kummemmin uskoa liikaa mihinkään, mutta fiilis on kyllä todella hyvä. Tämä päivä on ollut yksi elämäni parhaista :) Nyt on meneillään valvomisurakka. Laura lähtee aikaisin aamulla kohti Lontoota, menen isän kanssa viemään häntä asemalla. Lähdemme neljältä, joten yöunta ei juurikaan ehdi kertyä. Itseasiassa päätin, etten viitsi mennä tässä välissä nukkumaan lainkaan, tulee vain väsyneempi olo. Toivottavasti tämä putki ei nyt katkeaisi ihan heti. Alan pitää tästä! :)
Vähän erilainen meininki jatkuu huomenna. Samalle päivälle siunaantui sekä työhaastattelu, että jälleen uudet sokkotreffit. Muutaman mutkan kautta jo aiemmin sovitut treffit lyötiin lukkoon lopulta tänään, en ole ehtinyt vielä oikeastaan edes ajattelemaan mitään tuohon liittyen. Tahtoisin viimein kohdata naisen, johon voisi hullaantua kuin lyhyisiin ihastuksiin ja jonka seurasta voisi nauttia vähä pidempäänkin. Eikä oikeastaan niin vähänkään... Toisaalta. Kukapa ei tahtoisi. Ilman sen kummempaa täydellisyydentavoittelua ja romantisointia, saisin kyllä mielenrauhan ihan ilman superlatiivejakin. En halua miettiä huomista sen enempää, asiat menkööt taas omalla painollaan, huomenna sitten näkee mitä tapahtuu.
Kestitsin päivän ilojuhlan, kymmenentuhatta (!) nimeä vetoomuksessa, kunniaksi itseäni letuilla. Show oli paljon dramaattisempi ja varsin säälittävä verrattuna lauantaiseen. Itseasiassa jos lauantain kokkailut olisi ollut tuota, niin en ihmettelisi pakkeja. En mä toisaalta kyllä nytkään. Kaupungissa on jälleen yksi tuttu tuntematon lisää. Sellainen, jonkä nähdessään ei ole varma pitäisikö hymyillä vai lymyillä. En tosin tunne mitään tarvetta lymyillä keneltäkään, vaikka toisaalta on myös olemassa niitä ihmisiä joihin ei ehkä haluaisi törmätä paikassa jonne tuli pitämään hauskaa.
Olen monesti hämmästellyt tarvetta juoda viinaa. Tänään puhuin pitkästä aikaa puhelimessa Taigatyttösen kanssa ja hän osasi heti esittää loogisen kysymyksen; ”no miks sä sit kirjotat itestäs?” Palaa. Siihenkin on joku kummallinen tarve, se helpottaa. Verkko taas on mulle kutsumus, haluan oppia käytännön tekemistä sen parissa ja haluan tehdä sen juuri omalla tavallani. Haluan tutkia kaikki ne mahdollisuudet joita ei vielä ole edes keksittykään ja haluan kokeilla itse. Tästä tuli tällä kertaa todellakin lyhytelokuva. Alan hiljalleen ihan tosissani vittuuntua siihen, että tuo sänky on aina yhtä kylmä ja tyhjä. Helvetillistä tuhlausta koko elämä kun ei saa rakastaa. Ystävät eivät parhaimmillaankaan ole kuin halpaa korviketta, ei sitä oikeastaan voi edes verrata. Muistan itkeneeni yksinäisiä öitä jo vuosi sitten, tuntuu jotenkin epätodelliselta käsittää että olen ihan oikeasti opetellut elämään yksin. Yksin. Ehkä syksyllä alkava koulu tuo vaihtelua deitti.net-tuttavuuksiin. Toivottavasti. Odotan kyllä koulujen alkamista melkolailla, se on tällaiselle nyt jo työelämään sopeutuneelle yksilölle varmasti melkoinen kulttuurishokki. Siinä touhussa ei jännitä oikeastaan kuin se, että millaiseen ympäristöön sitten lopulta päädyn ja miten siihen sopeudun. Yksi asia on ainakin varmaa - jotkut onnettomat saavat itselleen varsin kaistapäisen opiskelukaverin =P
Sunnuntai, 4.8.2002 Oikeastaan päivän ensimmäinen tiedostettu asia oli tekstiviesti, jonka sisällöstä kertoo olennaisimman ote ”oot mukava mut en haluis ikinä suhdetta, jota monet tuntemattomat seuraa.” Sinkkuilu siis jatkuu. Ei ehkä ihan kaikkein hienoin aloitus päivälle, mutta ihan hyvä kun selvittiin näinkin nopeasti ettei vasta parin viikon päästä. Tuo vetoomussivu näyttää vallanneen koko elämän, sen parissa kului sitten lopulta tänäänkin lähes koko päivä. Tein nimilistasivulle suuria parannuksia, uudistin jälleen hallintasivuja ja muokkasin muutenkin sivuja aikalailla. Lähetin myös lehdistötiedotteita tiedotusvälineille ja tsekkasin läpi yli tuhat nimeä. Kyllä tuokin ihan työstä käy. Tosin palkattomasta sellaisesta. np. RadioMafia
Lauantai, 3.8.2002 Arki on ollut yhtä vetoomusta jo pitkästi yli 24 tuntia. Postilaatikko repeilee uusien nimien tulvasta ja sekalaisia kommentteja tulee satunnaisesti. Tuntuu hassulta kun kone huutaa taukoamatta uusista meileistä - kahden minuutin välein. Tiistainen sokkotreffi sai viimein kauan odotetun jatko-osan tänään. Hänen nimensä on Pia. Pyöräilin kaupungille, näimme cosmikissa ja läksimme samantien kauppaan ostamaan lettutarvikkeita. Hieman huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että huomattuani etten omista vispilää, päätimme että ”no jos mä tuon vispilän? =D” Hämmentävän hauskan kauppareissun jälkeen lähdettiin polkemaan hippiperheen lähellä olevan Esson kautta tänne. Hieno ajatus jäätelöstä meni ihan pipariksi kun essolta ei saanutkaan kuin tikkujätskejä. Pettymys! Ilta menikin sitten tosi nopeasti. Kuunneltiin musiikkia, käytiin ulkona luonnon helmassa juomassa yhdet siiderit, juteltiin ja juteltiin. Paistettiin ja syötiin lettuja ja lopulta vaivuttiin sohvalle videon ääreen. Jäi jotenkin vähän keskeneräinen fiilis silti kun Pian oli kotiuduttava aikaisen herätyksen vuoksi jo joskus yhdentoista maissa. Hyvä olo kuitenkin kaikin puolin, toivon vaan että nähtäis pian uudestaan. Huomenna on luvassa lepoa. Aion vaan olla koko päivän ja kuunnella musaa, illalla olis tarkoitus pitää bänditreenit pitkästä aikaa.
Vitsi mikä päivä. Oikein sellainen Säätäjä ruispellossa -olo. Joskus tossa alkuillasta kun vihdoin sain tuon vetoomuksen nimilistasta kaikki siihen mennessä allekirjoittaneet tarkastettua, koin varsin epätodellisen huuman tuosta koko jutusta. Kertakaikkiaan käsittämätöntä, miten tuo levisi nopeasti. Muistan kun seurasin läheltä Ojan Porin Vartiointi -juttua, se oli vähän vastaavanlainen hetkessä silmille räjähtänyt juttu. Tuntuu tosi hyvältä kun tähän mennessä tuosta tullut palaute on ollut suurimmaksi osaksi positiivista ja että kerrankin tuli tehtyä jotain tarpeeseen. Kaiken tämän häslinginkään keskellä jotkut asiat jaksaa pyöriä päässä. Olen tehnyt arviolta noin 15h töitä tuon vetoomuksen kimpussa ja kuitenkin joka toinen hetki jaksan miettiä huomisia treffejä. Tapaan tiistaisen sokkotreffitytön siis uudelleen huomenna, olemme tässä välissä ehtineet keskustella aika paljonkin kaikenlaista. Jollain tavalla hullunkurinen tilanne on tuon toisen tosi mukavan, tähänmennessä vain sähköpostitutun kanssa, kun me oltiin jo oikeastaan sovittu treffeistä tulevalle viikolle. Kun tällä tiistaina tapaamallani tytöllä on hänelläkin joku toinen poika vielä tapaamatta, olemme varsin hassussa ”jos sä meet ni kyl mäkin sit ” -tilanteessa. En usko, että haluan tavata ketään muita just nyt. Raastaa kun ei ole rahaa. Jos olis (oikea) työpaikka, saisin palkkaa ja voisin ostaa huomiseksi mitätahansa. Nyt tekee tiukkaa selvitä lettutaikinastakin, sillä tajusin illalla ettei mulla oo edes sellasta vispilää. Hämmentävää kerrassaan. Toisaalta on vain positiivista kun joutuu käyttämään luovuuttaan lompakon sijaan. En pidä helpoista asioista ihmissuhteissa, nautin siitä kun saan kokeilla rajoja. Jos kaikki menee hyvin, kuuntelemme illan aikana hyvää musaa, syömme jotain hyvää ja juttelemme tuntikausia kaikesta mahdollisesta. Kai nyt kaikki meneekin hyvin - mikä voisi mennä vikaan?
Torstai, 1.8.2002 Nukahdin eilen kerrankin ajoissa, yliväsyneenä päivän seikkailuista. Herätessäni luin sähköpostien joukosta tiistaisen sokkotreffitytön lähettämää meiliä: ”Sitten kävin sun kotisivuilla, kun katsoin, että mitä susta löytyy netistä. Itse asiassa todel hyvä, että kävin. Mulle sieltä jäi päällimmäisenä mieleen yks juttu... vaikkei nyt oo mun nakki kommentoida tätä, mutta.. siinä hätiköimisessä olit ihan oikeessa. ” Kääks. Olen paljastunut. Meillä on muuten uudet treffit lauantaina :)
Oltiin tänään Haraldissa syömässä Lauran Lontooseen lähdön kunniaksi. Vuosi Lontoossa au pairina alkaa perheen yhteisellä läksiäistapaamisella. Oli ihan mukavaa, ruoka oli hyvää ja kaikki meni hyvin. Toivottavasti kaikki muukin sujuu matkan osalta hyvin. Irkissä levisi tieto Nelosen uutisten uutisoimasta mafian lopettamisesta. Radiomafia on ollut mulle koko elämäni ainoa sellainen kanava jota olen voinut kuunnella (a) siksi, että sieltä ei tule mainoksia ja (b) siksi, että siellä soitetaan paljon vähemmän tavallista huttupaskaa kuin kaupallisilla nuorten kanavilla sekä (c) siksi, että sieltä on voinut kuunnella erinomaisia erikoisohjelmia. Mun suosikkeja mafian tarjonnasta on nykyisin Apteekki, Juuso ja Peltsi (silloin harvoin ku on hereillä niihin), Dancemob (Lite) ja ianikuisesti Leila ja Annukka sekä Alivaltiosihteeri. Ajankohtaisohjelmista Oopperan lisäksi Kansakunnan kahvitunti ja Lista. Kello meni jo yli puolenyön kun aloimme suunnittelemaan vetoomusta, tein lopulta sivun jolle hetkessä tulikin läjäpäin nimiä. Lähetin aiheen tiimoilta muutamille myös spämmiä meilitse, pahoitteluni kaikkien niden kohdalta joille mahdollisesti lähetin sen turhaan. Niille, jotka kuuntelette Radiomafiaa - nimi listaan!
Unessa.net Kommentoi lyhyesti
|
Isä
täytti eilen 46 tai jotain. Tosi paljon. Tai itseasiassa tosi vähän.
Mietin usein millaista olisi olla ollut tuntea Lasse-pappa (isän
isä) tälleen vähän vanhempana. Olisikohan hän
ollut sellainen sankarihahmo, jonka olen hänestä mielikuviini
luonut, vai olisinko oikeasti hermostunut hänen kärkkäisiin
ajatuksiinsa alta aikayksikön. Tässä suhteessa en koskaan
osaa kuvata tunteitani omaa isääni kohtaan, sitä rakkauden
määrää ja sitä kuinka arvokkaita ovat kaikki
ne hetket ja neuvot ja elämänviisaus mitä vanhemmiltaan
nyt yleensä vaan voi saada. Mittaamaton rikkaus.
Nukuin
melkein koko päivän, flunssa tuntuu jotenkin imevän minusta
enemmän kuin haluaisin antaa. Nyt se oikeastaan on enää
kaikkialle kertyvää paksua limaa. Vittumaista jokatapauksessa.
Edelliset tämän kesän kesäflunssat on talttuneet varsin
helpon oloisesti, tämä alkaa nyt ikävästi vaikuttaa
sellaiselta säilyväiseltä versiolta. Pahus.
Päivä
lähti käyntiin puhelinsoitolla, joka alkoi suunnilleen näin:
”Morjens! Kuule, me otettais sut koulutukseen 
Vietiin
isän kanssa Laura aamuyöllä 
