Arki : Menneet

Maanantai, 30.9.2002

Meinasin saada jonkinlaisen hermoromahduksen eilen kun aloin hahmottamaan tämän muuttohässäkän mukanaantuomia lieveilmiöitä. En jollain tapaa ollenkaan osannut yhdistää koulua ja töitä tähän kaikkeen muuhun menemiseen ja ehkä sekin sekoitti vähän kun kaikki kävi niin nopeasti.

Eilinen muutto meinasi mennä ihan reisille, mutta sujui loppujen lopuksi ihan hyvin. Olli ja Matkala auttoivat roudaamisessa ja isojen tavaroiden sekä satunnaisen sälän jälkeen jäljellä olikin enää vielä lisää satunnaista sälää ja siivousurakka, joka lopulta kesti pitkälle yöhön.

Otin sen kummemmin ajattelematta (as usual) vielä viime viikolla tulevaksi perjantaiksi yhden työvuoron lisää, joten tällä viikolla olisi ollut kolme yötä töitä ja vielä muutosta selviytyminen plus jatkuvasti vaikeutuvat koulutyöt päälle. Laitoin heti aamupäivällä Miretelle viestin, että kauppaisi kaikki tämän viikon vuoroni pois koulukiireiden alta. Prioriteetit on edelleen varsin selvät noiden kahden välillä; koulujutuista en aio tinkiä. Onneksi tämä on tällainen erikoistilanne, jota ei ainakaan seuraavaan vuoteen tule toistumaan. Kaipa se siis tästä...

Nämä viime päivät ovat olleet kummallisia. Kaipaan ystäviäni, joita en ole nähnyt ties kuinka pitkiin aikoihin. Sannan kanssa ystävystyminenkin tuntuu olevan työn ja tuskan takia kun on niin kiire. Näimme lauantaina muutaman minuutin verran kunnes jouduin lähtemään töihin. Aamulla ehdittiin taas vaihtaa tuskin paria sanaa enempää kun jouduin taas lähtemään muuttohommiin. En tiedä koska näemme seuraavan kerran ellen saa keskiviikkoa töistä vapaaksi. Tällainen tuntuu tosi rasittavalta, olisi paljon helpompaa olla yksin.

Kun yksinhän sitä on jokatapauksessa.

Onneksi on koulu. Yliopistolla on kyllä vaikeaa olla yksin, ainakin näiden ystävien keskellä joita sieltä olen tänä syksynä saanut. Fiilis ja ilmapiiri on leppoisan rento, melkein kuin olisi palannut ajassa takaisin siihen lukion teiniaikaan jolloin kaikki oli pelkkää leikkiä. Tai siltä se silloin tuntui. Olihan sielläkin varmasti niitä tosissaan ottavia, mutta mä en koskaan osannut ajatella mitään niin vakavasti. Kunhan otti päivän kerrallaan ja nautti elämisestä. Nyt on (onneksi) kuitenkin sellainen pieni tekijä kuin kunnianhimo ja tarve näyttää itselleen pystyvänsä johonkin, joka ajaa eteenpäin ja pakottaa pärjäämään. Eihän opiskelussa mitään kivaa olisikaan ellei olisi haasteita. Ne matikan demotkin on kuitenkin ihan kivoja kun niiden parissa puurtaminen kuitenkin on varsin sosiaalista puuhaa :)

Perjantai, 27.9.2002

Zenkkarit rocks! Sikamakee keikka. Just brilliant!

Torstai, 26.9.2002

”Kaisa ei ymmärrä, Kaisa ei nää ...” Pian tulee yö ja Zen Café. Ei oikeastaan minkäänlaista hajua että mitäköhän tuostakin keikasta mahtaa tulla. Musiikillisia orgasmeja toivottavasti, paljon ihmisiä ja hauskaa. Eipä siinä kai muuta tarvita kuin nuo kolme hullua lavalle :)

Niin, siis, koin jotenkin epäuskoisena eilen ikävää. Siitä on niin kauan kun on tällä tavalla kaivannut toista ihmistä, että tuon ymmärtämiseen meni aika kauan. Ja kun sen viimein tajusin, sain samantien suurehkon morkkiksen siitä, että olin taas kerran yksin pitämässä hauskaa ihan samalla häröllä kaavalla kuin ennenkin. (Pelottavaa. Ajattelin ”aina ennenkin”)

Toisaalta eihän hauskanpidossa sinänsä mitään vikaa ole, mutta baari-iltoina vaan tuntuu olevan erityisen helppoa tehdä kaikenlaista typerää, jota myöhemmin mahdollisesti joutuu katumaan. Tässä suhteessa morkkiskin oli ehkä vain hyvä asia, varsinkin kun sitä nyt jälkeenpäin ei enää ole. Tunnun usein noissa tilanteissa ajattelevan enemmänkin muiden mielipiteitä asiasta, vaikken niistä oikeasti välitäkään. Ei mua vois kiinnostaa mitä joku ajattelee musta jos teen tai olen tekemättä jotain.

Säkökin taisi sen eilen mainita, että se sellainen metsästysjuttu on kuitenkin pohjimmiltaan itsetuntokysymys. Se on itseasiassa varsin hauskaa leikkiä kunhan muistaa pitää sen sellaisena. Ehkä silti pitäisi opetella taas olemaan leikkimättä, tai ainakin leikkimään vähän rauhallisemmin. Juuri tämän takia pidänkin kaikkein eniten kaukoihastuksista, ne kun on niin helppoja ja viattomia :)

Keskiviikko, 25.9.2002

Uskomatonta, mutta totta. Unohdin helvetin onnistuneesti puhelimeni kotiin kun kävin hakemassa pyörän kaupunkiin, siinä meni sitten se ilta.

Enivei, näin illalla ihastukseni Börssissä, vip-tilaisuudessa, johon sain liput koulukaveri-Pyryltä. Mikä parasta, kukaan ei saa koskaan tietää, että näin hänen tanssivan varsin kauniissa vaatteissa baaritiskillä diskotanssia =)

Mutta oikeesti. Ymmärsin tunteeni vasta silloin kun oli jo tavallaan myöhäistä tehdä alunperin oikein. Huomasin kaipaavani Sannaa, vaikken olisi halunnut myöntäää sitä itselleni. Siinä hetkessä se tuntui älyttömän romanttiselta - ville goes teinix.

Tiistai, 24.9.2002

Nämä pitkät päivät, nämä kylmät yöt. Syksy sai yliotteen näistä päivistä yllättävän nopeasti, aamuisin ja öisin on jo todella kylmä.

Isä kävi tänään hakemassa pinon muuttolaatikoita, käytin koulusta päästyäni loppuillan heti tehokkaasti hyväksi ja täytin muutaman ensimmäisen laatikon kaikkein vaikeimmalla ja ikävimmällä tavaralla, eli kaapeista löytyvällä sälällä. Kämppä on täydellisen sekasorron vallassa, pakkaaminen totaalisen vaiheessa ja muutto muutaman päivän päässä. Saan avaimet uuteen kämppään todennäköisesti jo perjantaina.

En muistanut miten yksinäistä puuhaa tämä muuttaminen onkaan. Tuntuu, että fyysinen osa koko touhusta on vain pieni osa tätä koko prosessia. Kummallista, miten muuttaessa nostelee luurankoja kaapeista toiseen, käy mielessään läpi lukemattomia muistoja ja lopulta taas säilöö ne johonkin unohtumaan - tai odottamaan seuraavaa muuttoa.

Tuli taas ikävä Sallaa. Taas kerran sama takuuvarma, ajoittain toistuva kurja fiilis siitä, ettemme enää pidä juurikaan yhteyttä toisiimme. En koskaan ole halunnut luopua ajatuksesta, että jonain päivänä ei sattuisi enää niin paljon, että voitaisiin ihan oikeasti olla taas ystäviä. Ehkä maailma vielä paranee tästä tai kenties jonain kauniina päivänä kadotan naiivit ajatukseni ja kasvan aikuiseksi. Se vasta epäreilua olisikin.

Huomisen ja torstain dilemma: sovita yhteen köyhyyttely ja hauskanpito.

Maanantai, 23.9.2002

Joskus täytyy pysähtyä hetkeksi päästäkseen eteenpäin. Sain juostua itseni kiinni vasta tänään kun taas (liian) pitkästä aikaa olen ollut hetken yksin.

Päivärytmini, ja sen mukana kaikki muut asiat, menee usein sekaisin kun haluan aina venyttää näitä hiljaisia hetkiä niin pitkään kuin suinkin vaan mahdollista. Yön hiljaisina tunteina kuunnella omaa hengitystä välittämättä siitä, että muutaman tunnin päästä on jo herättävä uuteen aamuun.

Tiesin, että viikosta tulee kiireinen, mutta yllätyin silti kun vähän ynnäilin tekemisiäni jutellessani äidin kanssa puhelimessa. Huomenna olisi luentoja klo 8-18, mutta jossain välissä pitäisi ehtiä hakemaan muuttolaatikoita. Taidan skipata viimeiset kaksi tuntia, jotta ehdin. Keskiviikkona luentoja on myöskin kahdeksasta kuuteen, ja viimeisen luennon jälkeen lähtee bussi excursiolle Saloon Nokian puuhastuksia töllistelemään - illalla on luonnollisesti bileet. Torstaina ei (toivottavasti) ole luentoja, mutta illalla on jotkut pilttien pippalot Asemalla ja sen jälkeen se kauan odotettu Zen Cafén keikka. Sieltä pitäisi selvitä hengissä kotiin ja puoliltapäivin perjantaina matikan luennolle. Perjantai- ja lauantaiyönä olisi töitä ja sunnuntaina todennäköisesti muuttopuuhia. Taisin unohtaa mainita matikan, jtkt:n ja ohjelmoinnin demot.

Alamäki vain pahenee ensi viikolla kun joudun katkolle nettiaddiktioni kanssa. Nimittäin niin hienoa kun tämä onkin, korkeakoulu-ADSL-liittymän voi tilata vain verkosta käyttämällä yliopiston tunnuksia, jotka ei tietystikään vielä toimi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joudun muuton yhteydessä luopumaan kiinteästä verkkopiuhasta ties kuinka moneksi päiväksi. Pelottaa jo nyt.

Toinen suurehko ongelma (niin, tuo yli päivän nettikatkos on siis luokkaa hypervakava) on tuon uuden kämpän ahtaus. Se nimittäin on samankokoinen kuin tämä vanhakin, mutta siinä kun on sauna, niin se elävä tila on aika paljon pienempi kuin tässä. Menneen viikonlopun aikana siirtyi koko varasto ja toinen sohva Raisioon varastolle, mutta suurin osa näistä lopuista romppeista pitäisi pystyä ahtamaan tuonne uuteen kämppään. Ongelmia tiedossa.

Lähinnä tämän työpöytähässäkän ja hifien kohtalo askarruttaa. Töitä nyt voi tehdä minkälaisessa mytyssä tahansa, mutta ei musiikkia voi kuunnella, ellei kaiuttimia saa asennettua tismalleen oikeaan paikkaan ;) Ja entäs tuo telkkari ja surround-systeemit?

Mulla on ollut aina tähän mennessä kämpän funktiona vain se, että siellä voi rentoutua (kuunnella musiikkia) ja nukkua. Nyt on ensimmäisen kerran sellainen fiilis, että olisi mukavaa yrittää rakentaa tuosta uudesta sopukasta ihan oikea koti. Sellainen oman näköinen ja oloinen paikka, jossa saattaisi jopa viihtyä. Ei silti, kyllähän mä täälläkin olen viihtynyt, mutta esimerkiksi tuo makuuhuoneen seinällä roikkuva valtava sukellusräpylä kertoo jotain siitä energian määrästä, jonka olen jaksanut kodin sisustamiseen uhrata...

Sunnuntai, 22.9.2002

Ehkä vähän liiankin vauhdikasta elämää. Koko viikonloppu meni töissä, tämänkin illan lymysin Black Jack -pöydän takana. Jo kolmen työvuoron putken jälkeen tuntuu siltä, että olisi varsin terveellistä päästä nollautumaan jossain vaiheessa. Jos vain suinkin mahdollista, niin se vaihe on torstai kun Samuli Putro kumppaneineen valloittaa jälleen kerran tämän kauniin syksyisen kaupunkimme.

En oikeastaan vieläkään osaa sisäistää sitä, että muutan tasan viikon päästä. On ainakin tsiljoonabiljoonaa juttua mitä pitäisi muistaa ja ehtiä hoitaa tulevalla viikolla ja siinä ohessa pitäisi vielä opiskellakin. Kaiken sen vittumaisen sähellyksen takana piilee silti onneksi varsin miellyttävä palkinto; kämppä jokirannassa ja oma sauna! Puntit tutisee jo pelkästä ajatuksestakin =)

Déjá vu. Ristiriitoja. Olen jollain tavalla solmussa ajatusteni kanssa, en tiedä mitä ajattelen enkä halua tietää mitä tunnen. Tuntuu helpommalta työntää näitä ajatuksia tuonnemmas, johonkin hamaan tulevaisuuteen; ”muuton jälkeen” tai ”parin viikon päästä” kuulostaa paljon paremmalta kuin nyt.

Haluaisin ihastua samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin. Haluaisin myös rakastua samalla tavalla. Ja elää, rakentaa jotain uutta. Huomasin kasvattaneeni uuden pelottavan piirteen itseeni kun huomasin harkitsevani taas jonkunlaista räväkkää eteenpäin hyppäämistä ihan vaan sillä verukkeella, että se olisi mahdollisesti jännempää. Helvetti! Enhän mä oikeasti ole muuttumassa tällaiseksi, enhän?

Liikaa seikkailuja. Ne ovat olleet hienoja ja upeita seikkailuja, mutta pitäisi osata tehdä selkeä ero seikkailun ja arjen välillä. En oikeasti halua mitään vanhaa takaisin, haluan kasvaa uudestaan tähän uuteen elämääni. Vieläkin ihan ihastuneena yliopistoelämään, nyt kaikki ihanteet ja esikuvat löytyvätkin sieltä. Vaan miten tämä kaikki sitten lopulta minua muuttaa? Nämä on niitä hetkiä, jolloin toivoisi lisää omaa aikaa.

Torstai, 19.9.2002

Keskiviikko, 18.9.2002

Aluksi on aina lähdettävä siitä, että on joku jota kohtaan tuntea jotain. Heti kun saa kiksejä siitä että tuntee, täytyy kaivaa ongelmia muualta; niistä tunteista. Mikä on hyvää ja mikä ei?

Tiedän vaistomaisesti heti kun joku kolahtaa ihan täysillä, silloin vaan yksinkertaisesti kaikki toimii. Toisia ihmisä on vaikeampi lukea, niihin on tutustuttava tarkemmin ja perusteellisemmin ennenkuin osaa sanoa juuta tai jaata. Tämän kaiken keskellä kun mukaan otetaan vielä varsin kärsimätön luonne ja korkea aikapreferenssi, syntyy soppa jota on vaikea maistella hämmentymättä.

Hengailin illalla opiskelukavereiden kanssa tiedekunnan Syysstarttibileissä ja totesin miten tylsää on seurata vierestä toisten juopumista. Bileissä ei enää tunnu olevan mitään järkeä kun fiilis on väärä ja ajatukset jossain ihan muualla kuin itse tapahtumassa. Olisin kaivannut paikalle jotain muuta seuraa kuin oman tiedekunnan tyyppejä, onneksi Aki, Pyry, Ville ja kumppanit olivat sentään hyviä korvikkeita =)

Tiistai, 17.9.2002

Katson ulos, näen sadetta. Entistä kylmempää, putoilevia lehtiä, sumua aamuisin. Tuntuu kuin saisin katsella kauneinta näytelmää aitiopaikalta ja vielä osallistua siihen itse.

Viikonloppu kului melkein kokonaan Sannan seurassa, kuten myös eilinen. Hapuilu alkoi näiden päivien aikana jo hiljalleen muodostua luontevammaksi, katseet pidemmiksi ja kosketuksetkin tuntuvat jo tutummilta. Seuraan tunteideni kehitystä kuin pikkupoika ovenkarmin välistä; on tärkeää ettei kukaan näe.

Ja kuitenkin kaikki näkevät. Ihan kuin koko elämäni olisi polkaistu tyhjäkäynniltä kiihdytysvaihteelle, enkä voi - enkä edes halua - millään tapaa peitellä iloisuuttani. Se, että posteljooni jaksaa muistaa minua vain laskuilla, karhukirjeillä ja karhukirjeiden karhukirjeillä, ei jaksa masentaa tippaakaan kun ajatukset ovat jatkuvasti jossain muualla. Viihdyn uusien opiskelukavereiden kanssa luennoilla ja kynttilänvalossa rauhallisen musiikin ympäröimänä kotona, arki on vihdoin siirtymässä pois tietokoneen yksinäisen hurinan luota.

Verkkoelämässä passivoituminen aiheuttaa myös lievää ahdistusta. Tuntuu ikävältä ajatella kaikkia niitä ihmisiä, joiden posteihin ei ole jaksanut tai ehtinyt vielä vastata ja niitä jo pitkään lojuneita mä kirjoittelen pian -meilejä. Seikkaillessani tänään päivittäisellä verkkoaddiktiokierroksella mietin kuinka paljon kaikki on muuttunut puolessa vuodessa. En ole viihtynyt juurikaan koneella sen jälkeen kun tapasin Johannan joskus keväällä.

Justinin mielestä tekstiviestit on pop. Miksen ole yhtään yllättynyt siitä, että amerikkalaiset ovat täysin pihalla tästäkin ilmiöstä?

Lauantai, 14.9.2002

D on Huono t live @ Säätämö, 13.9.2002

Donkkarien keikka oli maatajärisyttävä. Uusia biisejä kuultiin melko paljon ja vanhoja tuttuja oli sovitettu taidokkaasti uudelleen. Energistä livemeininkiä korosti paikoitellen ehkä vähän liiankin nopean tempo, mutta sehän ei menoa haitannut. Kuumuus sai bändinkin riisumaan vaatteitaan ja pian taidokkaasti paikkansa lunastaneen Antin esimerkin jälkeen Jukka ja Kiekin luopuivat paidoistaan. Don Huonot teki sen taas - Turku on valloitettu!

Eilisilta alkoi Ollin, Jonnan ja Sannan seurassa Ollin luona. Aika kului varsin härösti telkkua katsellen ja jutellen, samalla keikkafiiliksiä kokoillessa. En muista koska viimeksi olen viettänyt aikaa nelistään, tuntui ihan epätodelliselta leikkiä sellaista ihmissuhderoolia.

Kaikki oli silti kuin sadusta. Lapsenmielistä kissa- ja hiirileikkiä, ylitsevuotavalla tavalla helliä tunteenpurkauksia, hapuilevia katseita ja kosketuksia. Sanna on, hyvässä ja pahassa, kovin nuorekas vaikka onkin jo 21-vuotias. Täynnä energiaa ja hassuja ajatuksia, olemukseltaan avoin ja rehellinen. En osaa olla ihastumatta ihmiseen, joka on omalla aidolla tavallaan niin täysillä kiinni elämässää kuin vaan mahdollista. Meillä ei kaiketi ole paljoakaan yhteistä, mutta jotenkin hänen koko olemuksensa huokuu jotain, jonka läheisyydessä on hyvä olla. Ehkä herkkyydenkin voi aistia.

Perjantai, 13.9.2002

[04:50] Perjantai kolmastoista, vaikuttaa lupaavalta. Muutaman menneen päivän WTC-hömpötykset sanalla sanoen vituttaa. Tiputettakoon ihan miten alhaiseen kastiin tahansa, ei vois kyllä vähempää kiinnostaa tuollainen ylikaupallistettu jeesusteleminen jostain sellaisesta, joka ihan oikeasti kosketti valtaisan monia ihmisiä. Olisivat hiljaa jos välittäisivät, miksi kaikesta pitää tehdä mediaseksikästä?

Itse muistan tuon päivän lähinnä siitä, että surin silloin mummun kolemaa. Nyt siitäkin on jo vuosi. Muistelen häntä edelleen kovin usein, haikeana. Vanhan ihmisen kuoleman oppii jotenkin hyväksymään, vaikka kaipuuta ei kaiketi koskaan voikaan sammuttaa. Vähän samalla tavalla tunnen menetettyä rakkautta kohtaan - sen hyväksyy kyllä, mutta se satuttaa silti.

Onneksi elämässä on valoisampiakin asioita. Huomenna ennen luentoja menen Musiikkinurkkaan ja ostan Zen Cafén uuden levyn. Kerrankin jotain tekemistä matikan luennoille! =P

Torstai, 12.9.2002

Mukava päivä. Tuntuu helvetin hyvältä elää syksyä ja hymyillä samaan aikaan. Inhoan syksyjä. Vihaan niitä. Yleensä syksyt ovat aina olleet ankeita ja kylmiä, täynnä kiirettä tai pelkkää seisovaa ilmaa. Toivottavasti tämä noususuhdanne jatkuisi edes hetken.

Vietin alkuillan Sannan seurassa. Oli varsin mukava, joskin hieman jännittynyt ilta. Käytiin hakemassa Musiikkinurkasta liput huomiselle Donkkareiden keikalle, siitä tulee toivottavasti upea ilta.

Näiden päivien liian kiireiseltä tuntuva aikataulu vähän mietityttää. Viikosta tietää etukäteen aina pari vähän vähemmän rankkaa päivää ja niille sitten yrittään päivien mittaan sovittaa kaikkea mahdollista ”omaa” tekemistä. Ihmissuhteen rakentaminen ja ylläpitäminen ei onnistu kiireen keskellä, nyt onkin käynnissä aika myrskyisä pohdiskelu siitä mistä sitä aikaa sitten haluaa lopulta ottaa. Jos haluaa. Kyse ei ole itseasiassa haluamisesta, kyse on enemmänkin siitä miten asiat menevät eteenpäin. Jossain vaiheessa olisi kiva kyllä taas puida muunkinlaisia ongelmia kuin sinkkuuden raastavan kylmiä öitä ja aamuja.

Rahis vaikuttaa päivä päivältä entistä paremmalta työnantajalta. Eilen Mirette yllätti Zen Café -innostuksellaan ja tämän päivän nosteen aiheutti työmatkoja huomattavasti helpottava taksikortti. Olen menossa yöksi ekalle omalle vuorolle, sille kortille löytyy todennäköisesti heti käyttöä aamuyöllä kun pitäisi päästä jollain kulkuneuvolla kotiinpäin.

Keskiviikko, 11.9.2002

Hauskan erilainen päivä tänään. Käytiin uusien rahislaisten kanssa syömässä Haraldissa ja sen jälkeen mentiin tsekkailemaan kaikki kaupungin BJ-pöydät. Varsin... mielenkiintoinen reissu :)

Akateemikot juhlivat tänään aurasoutuja, yliopistonmäellä oli jotkut vähän isommatkin bileet. En tuon baarikierroksen takia päässyt mukaan, mutta olin Leivolla etkoilla, siellä oli ihan kivaa. Tais olla ekat kotibileet joihin olen uusien kavereiden kanssa osallistunut, en tuntenut vanhastaan paikalta muita kuin Urpin. Hienoa kun on uusia kavereita! :)

Olen yrittänyt koko päivän miettiä mitä sanoisin Erikalle vai sanoisinko mitään. Hiljaisuus on oikeastaan ihan hyvä asia, mutta toisaalta tuntuu ihan hölmöltä vain olla hiljaa kun kuitenkin kaipaisi jonkun virallisen ”näkemiin, hyvästi” -rituaalin, edes sen yhden tekstiviestin muodossa. Pitkällisestä muotoilusta ja sanojen vääntelystä huolimatta en saanut ajatuksiani sopimaan 160 merkkiin, joten hiljaisuus jatkuu.

Haluan vain rauhoittaa tätä koko tilannetta nyt vähän ja pedata ajatukseni kokoon huomista ja ylipäätään tulevaisuutta ajatellen. Näen Sannan huomenna ja jos kaikki menee hyvin, mulla on pitkästä aikaa hyvä syy alkaa totutella taas toisenlaiseen elämään, palauttaa taas mieliin kaikki ne asiat joita toiseen ihmiseen tutustumisessa tulee vastaan. Miksi musta tuntuu joka kerta, että voi kun tämä olisi se viimeinen kerta?

Tiistai, 10.9.2002

Eräs nimeltämainitsematon Sanna teki minuun erittäin hyvän vaikutuksen. Mukava tyttö :)

Maanantai, 9.9.2002

Eiliset treffit meni tosi hienosti. Erika vaikutti yhtä romanttiselta luonteelta kuin minäkin ja tulimme toimeen varsin hyvin. Käytiin mm. katsomassa tunnelmallista Aboa Vetus -museota ja tunnelmoitiin hyvällä musiikilla kynttilänvalossa. Upeasta illasta ja unohtumattomasta yöstä huolimatta en oikein jaksa uskoa mihinkään kovin pitkäikäiseen tämän osalta, sillä olemme kuitenkin varsin erilaisia ihmisiä ja mikä pahinta - hän asuu kovin kaukana (Sauvossa, yli 35km päässä).

Viihdyn koulussa. Itseasiassa nautin koko siitä ympäristöstä, kampusalueesta ja niistä ihmisistä. Missasin tänään yhden luennon, mutta törmäsin kuitenkin kavereihin ja käytiin Akin ja Pyryn kanssa syömässä. Se on mielenkiintoista miten puheenaiheet jakautuvat tasaisen tappavasti joko kouluun tai naisiin liittyviin asioihin - ja kummatkin tuntuvat yhtä mielenkiintoisilta :)

Tuleva viikko näyttää kiireiseltä. Muut juhlivat keskiviikkona aurasoutuja ja torstaina keltanokkapileitä, meitsin säästää rahansa ja menee töihin. Huominen jää silti onneksi vapaaksi kun on vuorossa perinteinen pilttisauna. Siitä tulee todennäköisesti taas kerran tosi mukava ilta, tutorit kun ovat toinen toistaan mukavampia tapauksia.

Ainiin. Huomasin tänään Asteriskin sivuilla GooM 2003 - tiedotteen ja mainitsin siitä kanavalla sillä seurauksella, että yksi tutor ilmoitti neljä meistä tuonne mukaan. Wuhuu! =)

Sununtai, 8.9.2002

Eilinen ensi-ilta meni kohtuullisen hyvin, olin Primassa. Kamppailin pienen jännityksen vallassa koko illan, mutta mitään suurempia toilailuja ei onneksi tullut. Valvojana oli jälleen mukava tyttö, ja erityisen positiivinen yllätys heti alkuillasta oli harjoitteluiltaani valvoneen Kaisan ilmaantuminen vastakkaiseen rulettipöytään :)

Lieviä odotuksia tämän illan osalta, näen tiistaina tapaamani Erikan vajaan tunnin päästä. Josko nyt hyppäisi bussiin.

Perjantai, 6.9.2002

Ihan kuin siitä olisi kuukausi kun viimeksi hiljennyin miettimään maailman menoa. Tämä on ollut hyvin rankka, vaikkakin myös antoisa viikko. Päivisin on tutustuttu kouluun, iltaisin ja öisin koulun ympäristöön ja kaupungin bilepaikkoihin. En tiennyt, että näin lyhyessä ajassa voisi käydä näin monissa bileissä.

Tuntuu jotenkin hölmöltä, että opiskelukavereihin pakkotutustutetaan alkoholin voimalla. Tapa on kieltämättä tehokas, mutta välillä tuntuu siltä että liian hektinen meno pilaa kaiken tunnelman. Olen saanut monia uusia ystäviä, siitä en voi olla kuin iloinen.

En tavannut Erikaa vielä tänäänkään, mutta tapasin eilen erään toisen tytön. Se oli kenties elämäni romanttisin tapaaminen kun tutustuimme toisiimme pilkkopimeässä, hälisevässä ravintolassa joka muuttui noin varttitunnin sähkökatkoksen aikana varsin mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Joutunen tekemään valinnan heti kun tiedän mistä valita. Sunnuntaina on edessä taas yhdet treffit.

Sain tänään rahiksen työvuorolistan, tiedossa on ainakin kuuden seuraavan viikonlopun suunnitelmat; töitä. Vaihtanen pois yhden tai kaksi vuoroa yhdeltä viikonlopulta kun Zen Café tulee taas piristämään syksyä, mutta muuten työt on oikein tervetulleita. Huomenna on itseasiassa ensi-ilta, se jännittää jo nyt.

Jostain syystä nukun aika huonosti nykyään. Tällä viikolla en oikeastaan ole juuri ehtinyt nukkumaankaan, mutta se vähäinenkin uni on katkonaista ja jotenkin liian pinnallisen oloista. Ehkä se on vaan stressiä. Jossain alitajunnassa vellovat jatkuvasti ne kymmenet asiat, joille ei ole ehtinyt tai jaksanut tehdä vielä yhtään mitään. Ensi viikolla on niillekin onneksi vähän enemmän aikaa.

Tänään arki muuttuu hetkeksi. Nukkumaan, ylös, bussiin, koululle, bussiin, nukkumaan -rytmi vaihtuu hetkeksi vähän vapaammaksi. Sunnuntaina voisi harkita kynttilöitä.

Keskiviikko, 3.9.2002

Mieletön päivä taas tänään. Koululle, töihin, kaupunkiin... Tänään kierrettiin mielettömän huonon olon kunniaksi vähän lisää kampustaluetta koululla ja tutustuttiin lähemmin Datacityssä sijaitseviin tiloihin. Onnistuin hukkaamaan kotiavaimetkin jossain välissä, mutta päivä meni lopulta ihan pulkkaan ja pääsin fillarilla kotiin ehjin nahoin.

Neljän päivän biletysputki jatkuu huomenna pilttisuunnistuksella. Tässä välissä ehtii nukkua ruhtinaalliset viisi tuntia, huomenna aamulla kello 8 on ensimmäinen tasokoe johonkin tietokoneen käyttökurssiin.

Nyt alkaa jo hiljalleen tuntua siltä, että voimat alkaa hupenemaan hiljalleen. Kuitenkin iloisten ihmisten ympärillä hengailu tuntuu niin hyvältä, etten edes halua ajatella esimerkiksi nukkumista tai mitään muutakaan epäoleellista. Olo on kuin penellä pikkupojalla karkkitiskillä - kaikki tänne ennenkuin ne katoo!

Jos ei muuta ihmeellistä ole tullut opittua, niin ainakin se on nyt todistettu jo moneen otteeseen, että mitä enemmän, sitä enemmän =P Eilisen tytön nimi on Erika. Toivon näkeväni hänet uudestaan huomenna, tänään kun ei kerran nähty. No. Huomenna on uusi päivä :)

Maanantai, 2.9.2002

Hypistelin käsissäni kitaraa, samaa jota pieni Saaratyttönen eilen kovin innokkaasti rämpytti. En ole ehtinyt uhrata yhdelle rakkaimmista harrastuksistani viimeaikoina minuuttiakaan aikaa, nyt kuitenkin ihan lyhyen näppäilysession jälkeen tuntui tosi hyvältä.

Elämäni muuttui melkoisesti sen jälkeen kun löysin postiluukusta hyväksymiskirjeen. Onhan moni asia muuttunut ihan käytännöllisestikin, mutta eniten huomaan sen vaikuttaneen mielialaani ja henkiseen hyvinvointiin. Se, että on jokin konkreettinen työmaa pitkälle tulevaisuuteen, auttaa jollain kummalla tavalla kestämään sitä että olen kokemassa tätä kaikkea yksin. Ehkä se antaa myös lisää toivoa sille, että sosiaalisen elämän monipuolistuessa todennäköisyys sille rakkauden löytämisellekin kasvaa. Tai jotain.

Tytöistä puheenollen, taidan taas olla ihastunut. Näin hänet taas vilaukselta tänään ja oireet olivat melko tutut. Miten se voikaan aina tuntua niin hyvältä! Pitäisi keksiä joku universaali ratkaisu siihen, miten muuttaa kaukoihastus ihan tavaliseksi sellaiseksi esimerkiksi kahvikupin äärellä cosmicissa. Tai no... oikeastaan se on kyllä jo tiedossa, sitä kutsutaan ammattitermistössä puhumiseksi.

Sunnuntai, 1.9.2002

Yötä myöden alan hiljalleen palautua eilisestä. Mielettömät bileet! Täytti kyllä funktionsa ihan täydellisesti, koko päivä, ilta ja yö oli yhtä upeaa jatkumoa, mikän ei olisi voinut mennä paremmin. Näin paljon vanhoja tuttuja ja puolituttuja, tutustuin uusiin opiskelijakavereihin ja sain vihdoinkin tilaisuuden irtaantua vähän liiankin pölyisäksi käyneestä arjesta.

Perjantai ja lauantai tulivat ja menivät niin nopeasti, että vasta tänään olen ehtinyt kelailla asioita läpi. On jotenkin kovin vaikeaa kuvitella olevansa nyt sellaisen opiskeluelämän ensimetreillä, joilta ei toivottavasti enää tule käännyttyä takaisin.

Elämänmuutos ei ole ihan pieni ja kun samaan aikaan olen aloittamassa uutta työtä uusien ihmisten kanssa, tuntuu tämä syksy alkavan mielettömän jännittävällä tavalla. Näin muuten Mireten, vuoroesimiesnaisen, eilen viisseiskassa. Olin ehtinyt katsella jonkun taidokkaan kollegatytön pelinhoitoa ehkä minuutin kun erotin tutun hymyilevien kasvojen tulevan kohti. ”mooooiii!” Mitä todennäköisimmin olin erittäin epäedustava ja annoin itsestäni huonon vaikutelman. Aivan sama, evvk, siihen oli eilen Akateeminen Vapaus ja helvetin hyvä syy =)

Kuuntelin eilen vanhempien opiskelijoiden jutustelua kouluelämästä silleen jatkuvasti toinen korva kuulolla. Kysyin saunassa parilta vanhemmalta töissä käymisestä koulunkäynnin ohella ja sain mielestäni aika hyvän vastauksen;”se 8 tuntia päivässä riittää kouluun ihan takuuvarmasti, kunhan jaksat tehdä sen vaikkei jonain päivinä luentoja olisikaan.” Huomenna on rahiksen palaveri, jossa saa antaa ehdotukset ja toiveet tulevaan työvuorolistaan, ajattelin ottaa työt vähän kevyemmin nyt aluksi. Jos loppusyksystä tuntuu siltä, että jaksaa tehdä enemmän niin ainahan voi ottaa lisää vuoroja, mutta en halua ottaa nyt liikaa tekemistä tähän alkuun.

Unessa.net
Menneet | Palaute | Satumaa | Vieraskirja

Kommentoi Arkea lyhyesti — risut ja ruusut! :)