Unessa.net : Arki :
Maaliskuu 2002

pää on pipi

Eilisilta Laurakarhun ja hänen viehättävän ystävänsä Marin seurassa jäi vähän lyhyeksi kun marille tuli niin huono olo, että päätettiin lähteä suoraan taksilla kotio. Olisin kyllä takuuvarmasti viihtynyt tyttöjen seurassa koko illan mainiosti, mutta mulle kuitenkin sopi loppujen lopuksi oikeinkin hyvin se, että tuli lähdettyä ajoissa kotiin.

Perjantaisesta jazz-illasta jo ennestään kärsinyt kurkku ei tykännyt hyvää viikonlopun hulivilistä ja tänään aamulla oli koko muukin kroppa ihan kuollut. Olin aluksi varma että olin saanut sen saman mahataudin itselleni, mutta ei se kai loppujen lopuksi sitä ollut. Ääni oli kokonaan poissa aamulla enkä ollut reagoinut mitenkään puhelimen herätykseen tai sitä seuranneisiin lukuisiin puhelinsoittoihin vaikka äänet oli päällä. Yleensä herään pienestäkin äänestä.

Well. Missasin kanavalaisten järjestämän miitin Kupittaan puistossa ja sain kuulla siitä kunniani jokaisessa mahdollisessa foorumissa päivän aikana. Tylsää kun olisin tahtonut nähdä LAuran ja Rosan. No. Kai niitä miittejä on tiedossa vielä jatkossakin =)

Kipeä kurkku vituttaa enemmän kuin laki sallii. Päätin alkavani vähentää cosmicin ja muiden savuisten paikkojen koluamista rankasti ja sen lisäksi lopettaa viinaksien juomisen ainakin tämän kevään osalta. Well... Tuskin aloitan uudestaan absolutismia, mutta ehdottomasti suurin osa kaikista viinaksista jää kyllä ainakin tulevan kevään osalta juomatta.

Odotan kotibileviikonloppua ja sitä seuraavaa Zenkkariviikonloppua kuin kuuta nousevaa. Enää kaksi viikkoa kotibiletykseen ja siitä viikko Zen Cafén keikkaan. Huomenna jatkuu lukeminen ja sitä ei toivottavasti tarvitse enää minkään tekosyyn turvin jättää kesken ennen pääkkäreitä.

Sunnuntai, 31.3.2002

Viikko meni taas niin nopeasti, ettei sitä ehtinyt edes huomaamaan. Osittain taigan ansiosta, olemme jutelleet irkissä melkein joka päivä (yö) elämän iloista ja suruista.

Eilen koottiin ihan ekstemporena kaiffarit kokoon ja iskeydyttiin lopulta muutaman käänteen ja Ollin luona nautitun siiderin jälkeen viisseiskaan. Torstaipäivä ja koko mesta kuhisi irkkaajia. Ilta oli muuten ihan hauska, mutta join itseni huomaamattani aivan liian juovuksiin ja sitten taas mentiin...

Tänään olin taas vaihteeksi Da Capossa kuuntelemassa jazzia. Uskomattoman hyvä meininki ja järkyn upeeta musaa. Rentouduin enemmän kuin hyvin eikä lievä savuyliannostut haitannut menoa juuri lainkaan.

Jottei ilta olisi ollut liian hyvä päätti näppikseni sanoa sopimuksensa irti patterien loputtua. Voi möhä. Olin juuri pääsemässä hyvään alkuun Satumaan uuden layoutin kanssa ja kerrankin olisi riittänyt aikaa ja tarmoa. Well. Onneksi on toinenkin työasema.

Huomenna pitäis nähdä Laurakarhu ja hänen kaverinsa Mari kaupungilla. Mennään varmaan Dynamoon tai jonnekin tanssimaan tai jotain vastaavaa. Toivottavasti muitakin kavereita tulee paikalle. Sunnuntaiksi suunniteltiin ulkoilmamiittiä Kupittaan puistolle puolen päivän aikoihin. Tyypit on äreissään kun näkevät toisiaan vain ohimennen baarissa enemmän tai vähemmän kännissä ja sitten eivät muista mitään enää seuraavana päivänä, joten tilausta tällaiselle vähemmän viinanhuuruiselle miitille kieltämättä on =)

Perjantai, 29.3.2002
>> Tänään vuosi sitten

niin, kuljen poluillasi
kuin sade löydän joka notkelmaan
ja niin puhut katseellasi,
sanoillasi saat mut tuntemaan
uudestaan

Kuljin tänään kaupungilla aivan erilainen tunne sisälläni. Korvissani soi uusi tuntematon musiikki ja kaikki tuntui kuin jonkun uuden alulta. Näistä keväisistä päivistä on helppoa löytää syitä minkä vuoksi hymyillä. Tuo ylläoleva on säe eräästä tekstinpätkästä johon löysin ihan yllättäen uutta intoa jatkaa lisää.

Kyseenalaista feimiä. Joku on ilmiantanut minut Hunks-sivulle =))

Tiistai, 26.3.2002
>> Tänään vuosi sitten

Kohtaamisia

Niitä hetkiä ei saanut hukata. Tuntuu, että ne hukkuvat kuitenkin. Eivät ne hukkuisi, mutta haluaisin hukuttaa ne jonnekin pois näkyvistä, jotta sattuisi vähemmän. Yhtä vähän se kuitenkin kai auttaa kuin roskien lakaiseminen maton alle. Ymmärsin tänään päässeeni taas jaloilleni kun tunsin ensimmäistä kertaa jotenkin erilaisesti. En osaa tai uskalla vielä myöntää sitä itselleni, mutta niin se vaan on että elämä jatkuu.

Olen minäkin aika kummallinen persoona. Elän hassun yksinäistä elämää, ihastun, rakastun ja menen rikki verkossa ja sen jälkeen lähden kosmikkiin kaakaolle. Nyt taas kun olen ystävieni avulla saanut korjattua itseni (verkossa) niin tuntuu ainakin hetkellisesti pitkästä aikaa siltä, että voisin keskittyä vaihteeksi johonkin muuhun kuin itseni rikottamiseen.

Lukeminen ja työjutut tulee seuraavaksi, aurinko antaa siihen energiaa. Tähän väliin kun mahdutetaan paljon mukavia viikonloppuja, elävää musiikkia ja DBTL niin siinähän se kesä sitten rupeaa jo olemaankin!

Yön kirkkaina hetkinä ajatuksia paimentaa uusi musiikki, joka tuntuu lyhyen kuuntelun jälkeen ihan omalta. Toiset ihmisetkin tuntuvat oleen lähellä aina, vaikka olisit tuntenut tämän vasta hetken. Kohtaamiset on elämän suolaa :)

Maanantai, 25.3.2002

”sä oot herkkä jätkä
sä et itse huomaa
että ristiriita
se on raakaa juomaa”

Wau mikä päivä. Ihan uskomattoman hieno, mut samalla tosi kummallinen ilta. Ensinnäkin näin kaupungilla Miian ja Laurakarhun ja tanssittiin dynamossa valomerkkiin asti ja sen jälkeenkin kunnes meitä ystävällisesti kehoitettiin poistumaan rakennuksesta. Tunsin lievää syyllisyyttä siitä etten lähtenyt Miian seuraksi kotimatkalleen vaikka olin hänen kaverilleen luvannut huolehtia hänestä. Toivottavasti kaikki sujui hyvin.

Laura halusi jatkoille ja kysyttiin suunnilleen kaikilta vastaantulevilta et haluuko ne lähtee jatkoille tai et onko niillä jatkot. Ei niillä ollut eikä ne halunneet lähteä minnekään. Eksyttiin sit lopulta taksilla tänne mun kämpille ja vietettiin tosi tylsät jatkot. Lauran seurassa ei ole mitään vikaa, mutta tunnustan huonouteni jatkojen järjestäjänä ainakin siinä tapauksessa että olen kaksin yhden parhaan kaverini tyttöystävän kanssa. Puhuttiin elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, analysoin Samuli Putron ajattomia lyriikoita ja lopulta tilasin hänelle taksin :)

Iltaan mahtui niin paljon kaikkea. Siitä voisi kirjoittaa oman kirjansa. Kuitenkin iltaan mahtui vain niin vähän. Ajatukseni täytti aivan muut asiat kuin ne jotka mua ympäröivät. Olin iloinen olin ehkä onnellinenkin ja muiden mielestä varmasti normaalisti paikalla ja hullu mutta olin kuitenkin ihan muualla. Olin koko illan jossain ihan muualla.

Status Quo saa mut hetkeksi pois tästä maailmasta.

Lauantai, 23.3.2002

Jes! Muistin viimein ostaa lipun Zen Cafén keikalle. Käppäilin Musiikkinurkasta cosmicciin ihan piruuttani tarkistamaan josko eilinen Kolarin tyttö olis ollu siellä. Ei se ollu. Mut Hippityttö oli :) Ehdein istumaan 5 minuuttia kokikseni ääressä kun Numenor eksyi samaan pöytään ja sit sekoiltiin hetki kaupungilla.

Nii! Miia soitti. Hän on täällä tänään! Jee :) Näemme toivottavasti huomenna kun ne menee kaupungille kaverinsa kanssa. Wau mikä viikonloppu tästä tuleekaan. Seppo on tulossa illaksi tänne, loppuillasta mennään kaupungille. Toivottavasti vielä eksyy joitain muitakin kavereita tänne, tästä on tulossa oikein mukava ilta :)

Nyssetuli.

Perjantai, 22.3.2002

Suvaitsevaisuusjuhla

Tänään oli kansainvälisen suvaitsevaisuuspäivän kunniaksi järjestetty kaupungille suvaitsevaisuusjuhla ja soihtukulkue. Seppo ehdotti et jos Laurakarhu tulis mun kanssa tuonne ja hän jäisi kotiin hoitamaan Saaratyttöstä. Loistavaa! Kaksi hippiä suvaitsevaisuusjuhlassa :)

Tavattiin cosmicissa, juteltiin niitä ja näitä ja missattiin nipin napin kävelykadulla 16:lla eri Turussa esiintyvällä kielellä julistetut lauselmat. Saatiin kuitenkin kynttilät käsimme ja niin me sitten liityttiin kulkueeseen. Itse juhla oli tylsän oloinen paikallisen lapsikuoron esiintymistä lukuunottamatta ja päätimmeki pian lähteä takaisin cosmicciin.

Ilta venyi niin pitkäksi, että lopulta valomerkin jälkeen meitä tultiin jo häätämään pois rakkaasta sohvanurkkauksesta. Meillä oli uskomattoman hauskaa jutellessamme kaikesta maan ja taivaan väliltä, välillä nauraen ja välillä taas vakavoituen vaikeista aiheista. Hienoa, että tullaan Lauran kanssa niin hyvin toimeen keskenämme, hänesta on yhtä helppo pitää kuin Sepostakin. Siinä vasta vanhemmat :)

Illan aikana juttelimme myös erään Kolarista kotoisin olevan tytön ja yhden cosmicin vakionaaman kanssa. Tuo pohjoisen tyttö vaikutti erittäin mukavalta tapaukselta, toivottavasti törmäilen tähän uudestaan :)

Torstai, 21.3.2002

Olin Sepon ja parin muun tyypin seurassa Cosmicissa kun käänsin katseeni kohti ovea ja siinä hän taas oli. Hippityttö. Olin juuri selittämässä jotan epäoleellista kun lauseeni takeltehi pahasti hänen kävellessä ohitsemme. Tyttö katsoi minuun kuin lievästi hämillään saamastaan huomiosta ja minut valtasi sellainen hassun kihelmöivä olo mikä ihastuneelle tulee kun ihastuksen kohde on lähellä. Pitkästä aikaa tunsin kylmien väreiden kulkevan selkääni pitkin ylös, hytkähdin tuolillani join siemauksen kokista ja siinä hyvin lyhyessä hetkessä tunsin oloni onnelliseksi.

(Koen tämän luomani Hippityttökäsitteen jollain tavalla hölmöksi, mutten oikein osaa asiaani muullakaan tavalla ilmaista. Hän on silti ihan tavallinen ihminen, nainen, ja hänellä on oikeakin nimi. Hän on myös - toivottavasti ainakin - onnellisen tietämätön saamastaan huomiosta. Toivon etten saa itseäni tai häntä liian outoon valoon näillä ajatuksillani, kunhan haaveilen :)

Kummallista kyllä tuo ei edes ollut päivän kohokohta.

Päivällä juttelin irkissä todella pitkästä aikaa Muusan kanssa. Joitain satunnaisia sähköposteja lukuunottamatta siitä on kohta jo melkein vuosi kun ollaan viimeksi juteltu. Mukavaa kuulla, että hänellä menee hyvin :) Hain isän illalla linja-autoasemalta. Matkalla Piikkiöön saunomaan sain Viinamäen Pasilta tekstiviestin jossa hän kehotti äänestämään Tric-bändiä Upteekin demoissa. Äänestin. Upeeta, ei oo tästäkään hepusta kuulunu mitään pitkiin aikoihin - elossa kuitenkin näyttäis olevan! Huomenna täytynee sitten kuunnella upteekkia :)

Piikkiössä oli taas mukavaa. Lämmin sauna ja koko perhe hetken paikalla. Kotiuduin lopulta joskus ennen puoltayötä ja aineellistin itseni vaihteeksi irkkiin. Seuraavat pari tuntia menikin rattoisasti taas keskustellen enemmän ja varsinkin vähemmän henkeviä juttuja hiljaisen koneen hurinan vahvistuessa korvinkuultavaksi yön pimenevinä tunteina. Älyllinen kommunikointi pitäisi vaihtaa pakkoruotsin tilalle kouluaineeksi.

Mun pitäis kuulemma nyt nopeaan tahtiin kertoa et oon menossa treffeille, näin mule kerrottiin. Täs on vielä tosin sellanen pieni ongelma et mulla ei oo harmainta aavistustakaan et kenen kanssa =) Idea kuitenkin lähti siitä, että pääsiäisviikonlopuksi olis jotain mökkitouhuja järkätty Lapan ja Veeran toimesta, muttakun en luvannut lähteä yksin ni nyt sit kuulemma ensin täytyy lähteä treffeille jonkun kanssa ja sit pyytää tämä mukaan :)

*jonkinasteista ihmettä odotellen...*

Keskiviikko, 20.3.2002

Aurinkoa, aurinkoa

Kevät! Sen huomaa vähän kaikesta. Aurinko paistaa, ihmiset on iloisella tuulella, lukeminen ja lukemattomuus stressaa ja hormonit käy ylikierroksilla.

En osaa kuvitelle, että siitä on jo niin paljon aikaa. Viisi viikkoa kun isä lähti työmatkalle Venezuelaan ja huomenna se on taas täällä. Hirmuisen pitkä aika ja se meni kuin silmänräpäyksessä. Hieman toisesta näkökulmasta katsottuna tämä on kestänyt pienen ihmiselämän verran. Tuskainen odotus jostain paremmasta ikäänkuin se putoaisi syliin jos sitä oikein kovasti toivoisi.

Juttelin eilen Taigatyttösen kanssa pitkään yöhön irkissä, muistin taas kuinka tärkeää puhuminen voi joskus olla. Tuntemattomalle tai kaukaiselle ystävälle puhuu asioita eritavalla kuin ystävälle joka on muutenkin lähellä ja tietää jo lähes kaiken.

Tosi murheellista kun suurin osa ihmissuhteista vaan luhistuu kokoon ajan mittaan kun ei enää saa oltua yhteyksissä. En tiedä miksi, mutta Sallakaan ei kaiketi enää tahdo olla ystäväni. Ehkä hän ei vaan yksinkertaisesti halua päästää mua lähelle, tai kenties se johtuu jostain muusta, mutta koen sen jokatapauksessa surullisena juttuna, sillä mä ihan oikeasti välitän hänestä. Tuntuu jotenkin siltä kuin kadottaisin yhteyteni menneeseen hänen mukanaan.

Mut onneksi on niitäkin ystäviä jotka vaan on ja pysyy =)

Tommyn sanoja mukaillen... Jos vierelläni nyt olisi joku, tekisin hänet rauhattomaksi ihanuuksia enteilevälä hymyllä :)

Tiistai, 19.3.2002

Olen toisinaan vakuuttunut siitä, että taipumukseni romantisoida ja muistella menneitä haittaa vahvasti nykyisyydessä elämistä. Tai ainakin se vaikeuttaa sitä.

Löysin jonkun pari vuotta vanhan kuvan Sallasta kun kaivoin valokunalaatikkoani erään toisen kuvan takia. Pitelin tuota kuvaa käsissäni ties kuinka kauan ja olin aikeissa pistää sen seinälle muiden rakkaiden kuvien joukkoon kunnes ymmärsin, että enhän mä voi tuollaista kuvaa seinälle laittaa. Tai no tottakai voisin, mutta se ei ehkä olisi ihan järkevää. Palasin ajassa taaksepäin erääseen upeaan venereissuun kesäisellä saaristomerellä. Sellaiset reissut on ihan täydellisiä aina. Auringonlaskut ja meri, grillausta ja Amandan kumiseva keulahytti.

Katrina hermostui vaihteeksi siitä kun pistin nuo galleriakommentit esille. Hän ilmiselvästi haluaisi kokonaan unohtaa nämä viimeiset kaksi kuukautta ja että dissaisin kaiken tähän liittyvän. Mäkin haluisin niin paljon.

Oikeastaan haluaisin kovin vähän. Voisin melkein väittää jo tietäväni mitä haluan. Prioriteeteillani on vaan taipumusta vaihdella turhan usein. Tänään saatan haluta enemmän jotain muuta kuin huomenna, mutta uskoisin kuitenkin että alan vähitellen hahmottaa itsestäni niitä juttuja joilla oikeasti on merkitystä ja joita haluan vaalia.

Levottomat. Leffa jota en todellakaan ymmärtänyt silloin kun näin sen ensimmäistä kertaa. Tänään se kaikki tuntui vähän liiankin tutulta. Se miltä tuntuu kun ei tunne mitään ja se miltä tuntuu kun nussii elämänsä pilalle. Levottomillakin oli ongelmana väärä ajoitus. Asiat tapahtuivat aina mahdollisimman vääriin aikoihin. Yksi mielenkiintoinen keskustelunaihe onkin ollut se, että mikä on oikea tie oikeaan ajoitukseen? Voiko sen ajoituksen päättää itse, voiko siihen vaikuttaa vai onko kaikki vain puhdasta sattumaa? Onko parempi olla aktiivinen vai passiivinen? Jokaisen oma asia mun mielestä. Mikä nyt sattuu tuntumaan omalta jutulta.

Näin edellisyönä jonkinsortin painajaista mummusta. Tai ei se kai painajaista ollut, se oli vaan äärimmäisen tunnevahva uni. Huomasin ikeväni ja kun heräsin koko tyyny oli ihan märkä. Myöhemmin samana aamuna kaikki tuntui astetta kevyemmältä, joten ilmeisesti itkin vain pahaa oloani pois. Terveellistä.

Eilen oli tosiaan biletysilta. Tavallaan. Käytiin katsomassa ”hei me jenkkeillään”, eli suomeksi Isku Mogadishuun, joka oli kauniisti tehty B-luokan jenkkimoraalileffa. Leffan jälkeen päätettiin mennä Primaan, joka oli ilmaisen huono valinta. Siellä oli vaihteeksi aivan liikaa aivan vääränlaista porukkaa, mutta olihan siellä hauskaa kuitenkin. Törmäsin illan aikana muutamaan puolituttuun, joista jokainen ei kuulemma ollu tunnistaa aluksi; ”onpas sulla hiukset kasvanu!” =)

Lamauttavan tahmeat lattiat jättivät jälleen kerran jollain tapaa tyhjän fiiliksen. Sellaisen, ”no täältä nyt ei ikinä voisi löytää ketään” -olon. Olis ehkä vaan pitänyt keskittyä enemmän siiten tanssimiseen jälleen kerran :)

Sunnuntai, 17.3.2002

Mikä painajaismainen aamupäivä. Menin nukkumaan siihen aikaan kun useimmat ihmiset heräilevät lähteäkseen töihin, heräsin muutamaa tuntia myöhemmin joskus päivällä. Sitten tapahtui jotain sellaista, mitä olen pelokkaasti odotellut jo pitkään. Tietokonewanhukseni ei käynnistynytkään enää. Loistavaa. ”Työpäivästä” ensimmäiset 6h kului siihen kun yritin enemmän ja vähemmän saada työkaluani käynnistymään. Kurjuuden maksimointia parhaimmillaan, sanoisin.

Kyllä se sitten loppujen lopuksi onneksi rupesi taas toimimaan, mutta nyt on taas hetken aikaa päällimmäisenä mielessä se, että tuo pitäisi kyllä pikaisesti päivitellä vähän fiksumpiin kuosiin. Loppuilta ja yö menikin sitten kaikessa mahdollisessa sähellyksessä. Lisäsin tuonne viimein vanhat gallerykommentit (privaviestit sensuroitu määräajaksi) ja tein vähän muitakin päivityksiä samalla. Niin, ja päivitin gallerykuvani.

Olen varma, että sähköpostipalvelintani vastaan on tehty joku salaliitto. Eilen sain pari hassua spämmiä, tänään ei tullut yhtään! Normaalina arkipäivänä kun moisia tipahtelee 5-20kpl plus sitten ne oikeat meilit. Sähköpostiin saattaa helposti muodostua sellainen odottamisaddiktio, joka pakottaa tarkistamaan meilit ties kuinka usein. Vaikka tämänkin meiliohjelman olen asettanut tarkistamaan postit vartin välein, sitä vaan ei voi uskoa vaan kuitenkin täytyy vähän väliä käydä kurkkimassa. Ihme homma.

Huomenna on kai taas kerran biletyspäivä. Laskeskelin vähän niin, että huomisen jälkeen on bilettelyt sitten vähissä ennen pääkkäreitä. Tai silleen vähissä, että viikonloput on päänsääntöisesti jotain muuta tekemistä ku kaupungilla hillumista. Ens kuussa tulee toisaalta Zen Café, ja... Mut ne on sit sen ajan murheita :)

Perjantai, 15.3.2002

Eräs kanavamme vakkareista tuli maininneeksi joskus alkuyöstä, että BBS-aiheisen IRC-kanavan sivuille olis kiva saada jonkinlaista tarinaa tavallisen purkeissa liikkuneen tyypin silmin kirjoitettuna. Kirjoitin mokoman. Se ei varmaankaan ole vielä valmis, mutta kelvannee hyväksi aluksi :) Törmäsin tuota tehdessäni hauskaan pervotekstiarkistoon, suosittelen em. tekstistä löytyvää linkkiä kaikille pornohiirille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Ihan vaan retroilun kunniaksi :)

Torstai, 14.3.2002
>> Tänään vuosi sitten

Elämää kuin maailmanlopun ravintolassa

Innostuin jostain syystä lukemaan Linnunrata-trilogiaa ja luin kaksi ekaa kirjaa eilisen ja tämän päivän aikana. Tuli vaan keskellä yötä sellainen hassu olo, et nyt pitää vähän lukea itsensä johonkin muualle ja täytyy myöntää, että tuollainen juuri minuun iskevä huumori on omiaan saamaan muut murheet unholaan.

Luulen, että alan vähitellen olemaan kypsä noille koulukirjoillekin. Pystyn kohtuullisen hyvin keskittymään kunhan kaikki mahdolliset häiriötekijät, kuten kännykkä, on hiljennetty ja hetki on sopiva. Tässä on vielä hyvää aikaa lukea, mutta työjutut on silti ihan pakko saada alta pois ennenkuin voi edes kuvitella keskittyvänsä kokonaan lukemiseen.

Kotoa kantamani pieni matkatelkkari sijoitettuna tähän pöydän nurkkaan ei välttämättä ollutkaan kauhean hyvä idea. Onhan se kätevä, mutta sen ongelma on se, että se on aina päällä. No ei nyt ihan aina, mutta kuitenkin. Nyt telkun kuitenkin avaa sentään joka päivä kun se tuossa sattuu kököttämään, ennen saattoi mennä viikkokin ettei mokomaan hökötykseen edes koskenut.

Eilen iskeydyin ulos keskellä päivää mennäkseni kaupungille ja lopulta jäin vaan tuijottelemaan kaunista ilmaa niin pitkäksi aikaa, että kaksi bussia ehti jo mennä ohi. Kevät alkaa pikkuhiljaa ottaa otteensa tästä luonnosta ja näköjään minustakin. Hormoneita on ihan liikaa taas elimistössä.

Tutustuin puolivahingossa Sannaan, 22-vuotiaaseen yh-äitiin. En ymmärrä mistä tämä yh-äitimagneettius johtuu, mutta se on kuitenkin yhdentekevää. On mukavaa jutella ihmisten kanssa, jotka ovat aivan täysillä elämässään kiinni, vaikka asiat eivät olekaan ehkä niin kuin niiden olisi halunnut olevan. Juuri tuollaisista elämänmyönteisistä ihmisistä pitäisi osata ottaa oppia.

Tosin... väitän itsekin olevani elämänmyönteinen aina silloin kun en ole masentunut. Ja suurimmaksi osaksi ne masennuskohtaukset ajoittuu syksyihin ja talviin. Josko hiljalleen pääsisi moisista eroon ja muistaisi taas kaiken muunkin.

Keskiviikko, 13.3.2002
>> Tänään vuosi sitten

Mahdottoman epätasapainoista on elämäni nykyään. Koko viikonloppu meni kuin siivillä. Tottakai kun pitkästä aikaa olin unohtaa kaiken kurjan. Itseasiassa luulin jollain tapaa päässeeni hieman eteenpäin itseni kanssa, kunnes..

Päivittäin näen ja koen juttuja jotka muistuttaa. Kaikki muistuttaa, se on jotenkin täysin käsittämätöntä miksi tunnen tällä tavalla. Jatkuvasti. Luulin tosiaan päässeeni kuitenkin tämän tasalle sillä tavalla, että pystyisin jo kontolloimaan itseni. Käyttäytymään edes jollain tapaa fiksusti. Aika hiljaista näemmä sen kanssa. Törmäsin päivällä johonkin, joka aluksi vain pysähdytti, mutta hetken päästä en taas kyennyt muuta kuin itkemään. Ja itkemään.

Onneksi päiviin mahtuu niin paljon kaikkea muuta, et itkemiset unohtuu helposti. Päivät on välillä ihan hauskojakin, mutta kaikki taas hyökkää kimppuun iltaisin ja öisin. Yöt on aika kauheita. Lueskelin puolivahingossa jotain vanhoja kirjoituksiani vuoden takaa. Kuinka paljon kaikki onkaan siitä muuttunut. Puhuin unohtumattomista jutuista ja kuitenkin olen unohtanut niistäkin hetkistä ihan liian paljon. No... kai niitä on vielä odotettavissa. Uusia hetkiä.

Justininkin elämä on muuttunut melkoisesti siitä mitä se silloin kaaauan sitten oli. Hän on olmeisen onnellinen seikkaillessaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa siellä jossain. ”I like searching” vai miten hän sen sanoikaan. Kyllähän minäkin toisaalta tästä kaikesta pidän, mutten kyllä voi silti sille tosiasialle mitään että mä en vaan yksinkertaisesti oo sellaista tyyppiä joka viihtyisi sinkkuna.

Kaivoin jokin aika sitten vanhoja valokuvia, etsien jotain tiettyä kuvaa. Löysin pari rullaa jotain todella kauan sitten otettuja kuvia musta ja Sallasta. Lähetin hänelle myöhemmin illalla tekstiviestin ”kahville joskus?” johon sain päivää myöhemmin perinteisen miks ihmees -vastauksen. Well. Olis vaan ollut kiva kuulla kuulumisia nyt kun sillä on kirjoitukset ja kaikkee. Tsemppiä kaikille muillekin abeille, kyllä se siitä vielä =)

Maanantai, 11.3.2002

Unessa.net miitti @ Turku city

Alunperin hetken mielijohteesta lähtenyt idea miitata porukkaa kaupungilla kasvoi viikon mittaan ihan Oikean miitin mittohin kun porukkaa lupautui tulemaan Tampereelta ja Helsingistä asti. Huoli baarien tungoksesta päätettiin ratkaista kokoontumalla paikalle tarpeeksi ajoissa. Cosmic Comic Cafe oli jokseenkin luonnollinen valinta miittipaikaksi.

Lauantai varttui illaksi kohtuullisen nopeasti kun heräsin keskellä päivää ja koko kämppäkin piti vielä siivota ennen iltaa. Pysyin hienosti aikataulussa ja ennenkuin huomasinkaan oli jo aika hypätä bussiin. Vähän kahdeksan jälkeen oltiin jo Numenorin kanssa Adassa kebabilla. Päädyimme lopulta kosmikkiin puoli yhdeksän maissa, Lapa ja Veera olivat jo paikalla. Siitä se sitten alkoi =)

Paikalle ilmaantuivat lopulta (irkkinickein tai www:ssä muuten käytetyin tunnusten mukaan) Numenor, Pilkku_, Tuhoton, oht, Nolte, gettis, anodis, Seppo, Laurakarhu, seireeni, sauri, Urpi ja Max. (...sekä joukko muita joita en tuntenut tai muista enää tai jotka vain piipahtivat kuten Kylis ja Riina =) Oht ehti poistua miehensä kanssa noin minuuttia ennen kuin suuri osa konkkaronkasta tupsahti paikalle. Alkuilta sujui häröilevän lennokkaasti Aliaksen ja laatujuomisen parissa :)

Pitkällisten etsintöjen jälkeen myös oca ja Deli- ilmoittivat läsnäolostaan. Olimme muun jengin kanssa tässä vaiheessa kerinneet jo Dynamon ovelle, mutta lähdimme Veeran ja Lapan kanssa moikkaamaan tyttöjä kulman taakse muiden jäädessä jonottelemaan sisälle Dynamoon. Iloisten ja pikaisten tervehdysten jälkeen eriydyimme uudemman kerran; me jatkoimem matkaamme Dynamoon ja nuo muut viisseiskaan.

Dynamo oli nopeesti koluttu ja lopulta päätimme vaihtaa vielä kerran maisemia ja mennä muiden mukana viisseiskaan. Ilta kului siellä rattoisasti, meillä oli oikein kivaa! =) Tanssilattialla irtosi kehosta ainakin toivottavasti suurin osa siitä turhautuneisuudesta jota siihen oli viimepäivinä kertynyt. Oli kaikenlisäksi todella mukavaa tavata ennen vain virtuaalisia ystäviä livenä ja kerrankin viettää edes lyhyen aikaa yhdessä niin että näin monet tutut istuivat saman pöydän ääressä.

Enemmän kuin hieno ilta, seuraavan miitin tulee olla vähintään yhtä mukava! =)

Kiitos kaikille, jotka olitte paikalla. Kiitos! =)

PS. Oman digikameran akku kunnostautui tälläkertaa jopa kahteen kokonaiseen kuvaan. Toivon että saan urlin niihin muihin kuviin lähipäivinä =)

Lauantai, 9.3.2002

”Ja elämä on helppoo...”

Näen aivan kummallisia unia nykyään. Vuorokausirytmini on kääntynyt taas yömyönteiseksi ja aamuisin herään usein auringonpaisteeseen.

Yöt tuntuvat lohduttoman pitkiltä kun on väsynyt, muttei kuitenkaan haluaisi nukkua. Toisinaan herään keskellä yötä jostain unesta ja mieleni tekee kirjoittaa ajatukseni tekstiviestinä eteenpäin, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun saan puhelimen käteeni ja näppäinlukon pois havahdun ja mietin mielessäni ”ei. Tahdon eteenpäin. Se mitä kaipaat ei ole enää olemassa. Usko jo, etsi jotain uutta!”. Nopeasti puhelin palaa takaisin telineeseensä ja levoton yö jatkuu.

Meen kotikoti on myynnissä. On aika ymmärrettävää, että äiti ei halua asua niin suuressa talossa yksin ja jossain korvessa metsän keskellä. Toisaalta tuntuu hassulta, että ensi kesänä se Aito kiuas onkin kenties jonkun muun käytössä... Tunteeni ovat asiasta jollain tapaa ristiriitaiset, koska osaltaan en ole koskaan tuntenut koko paikkaa millään tavalla minulle läheiseksi. Inhosin aina yksinäisyyttä ja sitä kun kaikki oli niin syrjässä. Toisaalta tietysti siellä on tullut vietettyä paljon aikaa ja siihen aikaan sisältyy paljon muistoja. Mulla ei enää muuta olekkaan kuin muistoja.

Ja ystävät. Lauantain ohjelma alkaa pikkuhiljaa selkiintymään. Sovittiin miittipaikaksi Cosmic kello 20. Sieltä voidaan sitten lähteä mihin ikinä huvittaakin. Aikainen kellonaika ihan puhtaasti siitä syystä, että vältytään ruuhkalta. Toivoisin näkeväni paljon uusia naamoja tuolloin, mutta enpä jaksa odottaa liikoja. Kiitettävän moni tuttu on kertonut kenties pääsevänsä paikalle, illasta tulee toivottavasti mukava =)

Keskiviikko, 6.3.2002

Hipit vanhemmat

Vietimme eilen tosi hienon illan Sepon, Laurakarhun ja Saara-tyttösen kanssa näiden uudessa kodissa. Elämässä pitäisi olla paljon enemmän juuri tuollaisia iltoja kun kaikki tuntuu niin aidolta ja kodikkaalta. Öinen paluumatka kotiin lumisen jäätävässä autossa ei tuntunut juuri miltään kun mielessä oli niin paljon kaikkea muuta. Tällaiset ystävät ovat ihmiselle mittaamaton rikkaus.

Taannoin tämä kämppä tuntui vankilalta, joka oli ainoa paikka paeta muulta maailmalta. Nyt tuntuu siltä kuin tämä olisi ainoa turvapaikka, jonne piiloutua muulta maailmalta. Vankila tämä on kuitenkin edelleen. Linnottaudun tänne omasta tahdostani, vaikka kuitenkin olisin mieluummin jossain muualla. Ainahan sitä olisi mieluummin jossain muualla. Paitsi harvoin. Niin kovin harvoin.

Väsymys maalaa kaiken omilla haaleilla väreillään ja tämä maailma alkaa näyttää taas ilmeettömältä. Taidan olla jollain tavalla sosiaalisesti kovin kyvytön kun en osaa tutustua ihmisiin kuin verkon välityksellä. Huomasin tämän hassun ilmiön jonain auringon kirkkaaksi värittämänä kevätpäivänä istuessani huojuvassa bussissa. Taas elän niitä hetkiä kun nuo verkon välityksellä elävät ihmissuhteet tuntuvat paljon vaarattomimmilta ja helpommilta kuin mikään todellinen. Pakenen kai vieläkin kaikkea todellista ihan tosissani.

Kaikkea pientä hassua. Keksittiin järjestää miitti. Ja pääsin vihdoinkin pitkästä aikaa #filosofia:lle. Jee :)

Maanantai, 4.3.2002

Siitä on vasta kaksi vuotta, mutta tämä tuntuu kyllä ihan ikuisuudelta.

Eilinen jotenkin vain lipsahti sormien välistä, työjutut veivät oman aikansa ja illalla sorruin turruttamaan aivoni siiderillä haahuillen yksinäni täällä pimeässä. Heräsin joskus päivällä ja juurruin samantien toteuttamaan kanavamme sivuja, joiden väkertämisessä menikin sitten leppoisasti koko ilta ja yö. Kello on puoli neljä ja puolivalmiit sivut verkossa. Ihan hyvä alku.

Tätä tämä nykyään sitten on. Niin kauan on kaikki hyvin kun on jatkuvasti liikkeessä eikä ajattele huomista. Hellsinkiläinen Tiinaystävä sanoi eilen jotain tyyliin ”toivottavasti asiasi ovat paremmin kuin mitä verkosta olen lukenut”, vastasin hänelle että tosiasiassa kaikki on paljon huonommin, en vaan osaa pukea sitä sanoiksi. En tosiaan osaa pukea sanoiksi tästä juurikaan mitään. Olen sen sijaan kirjoittanut paljon kaikkea muuta ikäänkuin toivoen että se auttaisi tähänkin oloon. Ehkä se auttaa, mutta hitaasti. Tosi hitaasti.

Saatan hymyillä päivällä asioille tai ihmisille, nauraakin jopa. Tuskin kukaan ulkopuolinen tai ystäväkään mitään ulospäin huomaisi, ellei tiedä. Silti tänäänkin istuin tuossa aina yhtä kylmältä tuntuvalla sohvalla tuijottaen telkkaria ja vaan itkin. Havahduin siihen, että itkin enkä edes tiennyt miksi itkin. On vaan yksinkertaisesti niin paha olo että on pakko itkeä jotta jaksaisi taas vähän aikaa.

Ihmisten läheisyys auttaa. Näennäinenkin sellainen. Huomaan takertuneeni irkkiin kuten tein puolitoista vuotta sitten syksyllä. Nyt ympärillä on kuitenkin onneksi ihan oikeitakin ihmisiä ja tuo kaupunkikin on niin lähellä että cosmicciin voi valahtaa hetken mielijohteesta jos siltä tuntuu. Huomenna tapaan jälleen Sepon ja Lauran, maltan tuskin odottaa :)

Haluaisin kaikin mahdollisin keinoin taas ajatella tämänkin silleen strategisesti oikein, että löytäisin jonkun joka jaksaisi olla lähellä ja välittää. Olisi niin paljon vaihtoehtoja, on niin paljon ajateltavaa enkä oikeasti edes tiedä olisinko edes valmis kohtaamaan ketään. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että on pakko tehdä jotain. Suuri tarve saada ylläpidettyä edes jonkinlainen jatkuva muutos tähän nykyiseen, vain siten pääsee eteenpäin.

Muutosta. Kaipaan muutosta vaikka tämä kaikki on ollutkin pelkkää muutosta. Niin kovin vähän aikaa sitten koko elämäni oli vielä ihan toisin ja nyt tunnen itseni jollain tavalla ulkopuoliseksi kaikesta. Kaiken tämän jälkeen olen enää mahdollisimman neutraali lause, joku jonka unohtaa ensimmäisen kadunkulman jälkeen matkalla lähikauppaan. Äh. Pettynyt itseeni olen ja pahaan maailmaan.

Ainiin. Uusi sähköpostituttavuus synnytti kotisivunsa verkkoon. Mukavaa.

Lauantai, 2.3.2002