|
Unessa.net : Arki : Menneet :
Tiistai, 24.4.2001 Tein taas väsymyksissäni jotain, mitä taas saa katua. No ei katua, mutta korjata ainakin. Liian usein musta tuntuu samalta kuin jostain kuuluistasta (en muista kenestä) filosofista, joka kuolivuoteellaan sanoi että ”koko elämäni aikana minua on todellisesti ymmärtänyt vain kaksi ihmistä ja toinen heistä väärin”. Yritin selventää asiaa hieman ja tein erillisen sivun motiiveistani ja sen sellaisesta. En saanut sitä ajanpuutteen takia vielä valmiiksi, mutta ehkä huomenna... Puhuin nimittäin tossa välissä kolme tuntia puhelimessa Sallan kanssa. Se on tätä vuoristorataa taas... Oli ihan kiva jutella, mutta vähän väliä meinasi pinna pettää kun kaikki ajatukseni tosiaan aina ymmärretään niin väärin. Ehkä vika ei aina olekaan kuitenkaan niissä muissa ihmisissä. Oliskohan mun syytä kehittää tätä ulosantiani jollain tavalla? Sain tänään aivan uskomattoman hienon palautteen eräältä naiselta, joka oli oikeasti jotain mieltä asioista. Se avasi silmiäni taas siinä suhteessa, että päätin vähän ryhdistäytyä ja ohjailla ajatuksiani taas vähän. Liian harvoin saa sellaista kritiikkiä, josta oikeasti hyötyy jotain. Negatiiviseltakin kuulostava palaute voi joskus tosiaan tuntua älyttömän positiiviselta... Päivän hurjastelu alkoi heti päivällä kun menin bussiin ja heilutin bussikorttiani kuin Zorro siinä lukulaitteen edessä. No eihän se tietenkään rekisteröinyt sitä korttia, mutta meni sekaisin silti. Perkele. Saisivat asentaa niihin jotain käyttöohjeita tjsp. Bussikuski tokaisi lievästi satiirisella lausahduksella jotain siihen suuntaan että jospa seuraavalla kerralla koettaisit pitää sitä korttia siinä hetken niin ehtii se konekin rekisteröimään sen... Huoh. Tein tänään ensimmäisen kunnollisen lukusuunnitelman, josta aion pitää kiinni. Siinä on yhdeksan tuntia päivälle lukuja, mutta joudun todennäköisesti vähentämään niitä kahdeksaan tuntiin kun loppuilta menee aina ihan vituiksi. Tänään tein ruokaa (tälläkertaa onnistunutta jauhelihakastiketta) niin kauan että siinä olis ehtinyt lukea vaikka mitä... Yksin eläminen alkaa rassaamaan jo nyt. Tiedän ettei ole mitään mahdollisuutta ylläpitää mitään ihmissuhdetta tällaisen projektin aikana, mutta se tuntuu vaan niin kohtuuttoman pitkältä ajalta tuo pari kuukautta mitä tässä nyt joutuu vielä kärsimään. Ei se voi olla kauheen terveellistä ihmiselle jos menee yksin nukkumaan, herää yksin, häärii yksin koko päivän ja menee taas yksin nukkumaan. Ei meikulle ainakaan sovellu sitten yhtään tippaa. Läheisyyden kaipuu on asia, jota ihmiset ei ymmärrä. Ei ainakaan ne joiden olisi syytä. Pienet pienet asiat. Sellaiset joiden olemassaoloa ei huomaa ennenkuin ne ovat poissa. Sellaisia tulee ikävä hyvin helposti. Toisaalta niitähän olen tässä itsesäälissä rypemisen ohella kaivannut jo viime kesästä asti. Ei yhtään hassua. Surullista. Joku kysyi vieraskirjassa, että miten tätä ehtii? No ei mitenkään. Unesta tämä on kaikki pois nykyään. No ei ihan onneksi. Olen tehnyt pitkin kevättä tänne pinnan alle sellaisia ratkaisuja joiden ansiosta pystyn päivittämään tätä saittia todella helposti. Kirjoittamiseen menevää aikaa ei voi nopauttaa, mutta sitä ei tarvitsekaan. Se riittää...
|
