Unessa.net : Arki : Menneet :
Sunnuntai, 18.3.2001
Mysteerinen viikonloppu takana. Viime päivien tapahtumien
johdosta ajattelin, että tänne saitille pitäis kehittää joku keskimääräisen
tyytyväisyyden mittari jota voisi säätää päivittäin aina sitä mukaa miltä tuntuu.
Tuollaisen mittarin luoman aaltokuvion perusteella olisi helppo selittää se,
miten alhaalla sitä sitten oikein käytiinkään.
(Ei. En mä oikeesti tollaista rupee väsäämään. Kunhan hahmotin tuota ajatustani...)
Me riideltiin taas kerran Veeran
kanssa perjantai-illalla siihen malliin, että oksat pois. En ole oikein tottunut
tällaiseen. Oli miten oli, lauantaina asiat taas näyttivät loksahtelevan paikalleen
sen jälkeen kun Veera oli ensin hakenut vähän etäisyyttä menemällä siskonsa
luo Turkuun yöksi (tai itseasiassa keskellä yötä).
Lauantai oli oikeastaan todella hieno päivä kaikin puolin. Oltiin kaupungilla
notkumassa, ostin taas muutaman
levyn ja käytiin Adassa kebabilla. Kun Olli ja Matkalakin sattuivat olemaan
kaupugilla, käytiin vielä katsastamassa EG:n alakerta ja aivan liian monimutkainen
(jopa selvänä) Haluatko Miljonääriksi -peli.
Tänään sunnuntaina oli sitten taas perinteinen kamppeet kasaan ja menoksi -päivä,
Veera lähti kotiin lukemaan ja minä
lähdin studiolle kokoamaan soittokamoja illan bänditreenejä
varten. Treenit sujuivat oikein hienosti. Soiteltin hieman ennakkosuunnitelmista
(joita ei tosin oikeastaan edes ollut) poiketen yhteentoista asti illalla. Triomme
(Markus, Nuppi ja minä) musisointi kuulosti loppuillasta ihan oikealta musiikilta.
Treenien päätteeksi menimme Nupin kanssa vielä Cosmicciin
istuskelemaan hetkeksi, nappasimme Sepon mukaamme ja luovutin hänelle pari viikka
sitten ostamansa videot. Toivottavasti ne vielä toimivat - ovat olleet käyttämättömänä
ainakin vuoden verran ellei kauemmin.
Sain saittiakin taas paranneltua viikonlopun aikana, se on hyvä se. Lapakin
on ilmiselvästi joutunut lievään kierteeseen tuon
verkkosivunsa kanssa. Minähän jo herraa tästä varoittelinkin - sitä jää
koukkuun ennenkuin huomaakaan.
<< mennyttä elämää
|