Kaikki aikani menee aina johonkin sellaiseen, jota en oikeastaan halunnut tai aikonut tehdä. Viimeiset viisi viikkoa olen yrittänyt taistella itseni kanssa pitääkseni itseni koulukirjojen ääressä jonkun muun ”turhan” jutun sijaan. Takuuvalmennuksen kurssi oli loppujen lopulta oikein miellyttävä kokemus, vaikkakin rankka sellainen. Samalla kun opiskelut näyttivät sujuvan hyvin, kaikki muu meneekin tietysti päin persettä...

Tällähetkellä omistan kaiken sen, mistä ikäiseni nuori miehen alku voisi koskaan uneksia. Hienoa. Toisaalta erittäin masentavaa, koska suunnittelemani vuosituhannen kesä taitaa sittenkin jäädä tässävaiheessa turhalta tuntuvaan pänttäämiseen ja toisaalta kauhealla kasaantuvien työasioiden alle.

Elän jatkuvasti sellaisen hassun tunteen vallassa, että putoan kyydistä ellen ole kokoajan täysillä tässä uudessa mediassa ja sen tekemisessä mukana. Softatalon tekeleisiin olen itse ollut tyytyväinen, olemme pystyneet tekemään sellaisia saitteja, jotka takuuvarmasti toimivat selainriippumattomasti ja samalla täyttäen asiakkaamme tarpeet ja toiveet. Uusi webbitiimimme tulee olemaan se juttu, johon haluan panostaa kaiken osaamiseni voimin.

Yrittäessäni pohtia kaikkea tätä monimutkaista kokonaisuutta, seireenini herättää minut suudelmallaan. Tämä pieni arkinen tapahtuma muistuttaa aina siitä täydellisyydestä, joka mua ympäröi. Halusin antaa ajatuksilleni erilaisen alustan, ideoin arki-kuvauksen ja nukahdin siniseen uneen.