Nou naamat

Olen miettinyt pitkään minkälaista olisi palata takaisin siihen aikaan kun en käyttänyt lainkaan alkoholia. Alkujaan vakaumukseni johtui lähinnä siitä, etten halunnut joutua samanlaiseen helvettiin kuin isäni aikoinaan ennenkuin taisteli itsensä kuiville. Jossain vaiheessa vakaumukset unohtuivat ja sittemmin olen huomannut tekeväni typeryyksiä ihan yhtä paljon vesiselvänä kuin kännispäin. Vaan kun raittiudessa on paljon muitakin hyviä puolia kuin pelkästään känniääliöinnin lievä väheneminen.

Välillä on mukava paeta omia ajatuksiaan höyryttämällä ne hiljaisiksi, mutta milloinkaan siitä ei ole hyötyä. Päin vastoin, useimmiten siitä on vain enemmän tai vähemmän haittaa. Olen uskotellut itselleni jo pitkään, että osaan olla juomatta juuri niin kauan kuin haluan. Käytännössä olen kuitenkin huomannut, että alkuillan suunnitelmat rauhallisesta illanvietosta ovat viimeaikoina päätyneet yhä useammin siihen, että aamulla tulee harmiteltua sitä viimeistä joka olisi pitänyt jättää korkkaamatta.

Niinpä päätin pari viikoa sitten aloittaa vähintään vuoden kestävän tauon juopottelusta. Mikäli osaan olla vuoden ilman, osaan varmasti pidempääkin. Ja toisaalta, mikäli tekee tiukkaa tai ei onnistu, voin huolestua itsestäni vähän lisää. Yhtä kaikki, olen ainakin yrittänyt päästä askeleen lähemmäs puhdasta mieltä.

Elämäni on niin tylsää, että käytännössä juuri mikään ei tämän päätöksen myötä muutu. Kunhan en ala tylsimykseksi koulu- ja kuorobileissä niin tuskin huomaan muutosta itsekään. Luulen pärjääväni myös ryhmäpaineen alla paremmin kuin viisi tai kymmenen vuotta sitten.

Tai ehkä vaan haluan olla erilainen vain ollakseni erilainen? Mäntti mikä mäntti.